Ebola on mahdollisesti terminaalinen virusperäinen verenvuotokuume. Ebolalle ei ole tunnettua parannuskeinoa tai rokotetta pääasiassa siksi, että sitä on poikkeuksellisen vaikea hoitaa. Jos yksilön on toipumassa sairaudesta, se johtuu henkilön oman immuunijärjestelmän vahvuudesta. Kun henkilö on sairastunut ebolaan, kuten potilas, joka on taudin myöhemmässä vaiheessa, ainoa hyödyllinen toimenpide, jonka lääkäri voi tehdä, on antaa nesteitä suonensisäisesti, hallita verenvuotoa, käyttää tasaisia happipitoisuuksia ja hoitaa siihen liittyviä infektioita. Lääketieteen ammattilaiset käyttävät klooria lopettamaan viruksen ulkoisessa ympäristössä.
Ebola löydettiin Zairen tasavallasta – nyt nimeltään Kongon demokraattinen tasavalta – vuonna 1976 suuren viruksen puhkeamisen jälkeen. Pahin viruksen puhkeaminen tapahtui syyskuusta lokakuuhun 1976, jonka aikana oli 318 tartuntaa ja 280 kuolemaa. Mitä tulee tapaan, jolla lääketieteen ammattilaiset käsittelevät taudinpurkausta, tartunnan saaneiden potilaiden hillitseminen on tehokkain tapa varmistaa, että virus ei leviä muille tartuttamattoman väestön alueille.
Ebolan ensisijaisia oireita ovat kuume, flunssan kaltaiset oireet, heikkous ja yleinen kipu. Jos tauti etenee pitkälle, oireet muuttuvat erittäin vakaviksi. Ebolan myöhempiä oireita ovat tyypillisesti akuutti maksan ja munuaisten vajaatoiminta sekä sisäinen verenvuoto. Taudin viimeinen vaihe sisältää oireita, kuten usean elimen vajaatoiminnan, sisäisen verenvuodon ja ulkoisen verenvuodon jokaisesta aukosta. Jos henkilö selviytyy infektiosta, hän ei saa mennä tämän taudin myöhempiin vaiheisiin, koska eteneminen näihin vaiheisiin johtaa lopulta vakavaan kipuun ja kuolemaan.
Ebola-viruksen rokotteiden ja hoitojen osalta johtavat tutkijat, valtiolliset järjestöt ja oppilaitokset ovat pyrkineet löytämään pitkäaikaisen ja kestävän hoidon. Viruksen pääongelma on sen dynaaminen luonne ja nopeus, jolla se tunkeutuu ja tunkeutuu ihmiskehoon. Esimerkiksi viruksen nopea lisääntyminen hukuttaa kehon immuunijärjestelmän.