Tarjoushintainen osto -optio on vuokrasopimukseen sisältyvä ehto, joka antaa hyödykkeen vuokraajalle ensimmäisen valinnan ostaa omaisuus vuokrasopimuksen päättyessä. Hinta, jonka leasing -osapuolen tai vuokralle ottajan on maksettava omaisuudesta tässä vaiheessa, on huomattavasti pienempi kuin omaisuuserän käypä tai markkina -arvo. Tästä syystä vuokrasopimuksen edullinen osto -optio luokitellaan automaattisesti pääomaleasingsopimukseksi. Jos näin on, leasing -osapuolen on sisällytettävä omaisuuserä taseeseensa osana taloudellisia raportointivelvoitteitaan.
Kun osapuoli tekee vuokrasopimuksen, se maksaa lähinnä oikeudesta käyttää omaisuutta saamatta sitä tosiasiallisesti. Omistus säilyy vuokralle antajalla. Joissakin tapauksissa vuokralleottajalla on kuitenkin mahdollisuus saada omistusoikeus kyseiseen omaisuuteen, kun vuokrasopimus on täytetty. Jos tarjottu hinta on selvästi alle omaisuuden käyvän markkina -arvon, se tunnetaan edullisena ostovaihtoehtona.
Aina kun vuokralainen liittyy vuokrasopimukseen, jolla on edullinen osto -optio, on yleinen olettama, että optio käytetään ja omistus siirtyy vuokralle antajalta vuokralleottajalle. Loppujen lopuksi vuokralleottaja saa omaisuuden haltuunsa halvempaan hintaan kuin muut, jotka eivät ole mukana vuokrasopimuksessa, voisivat toivoa maksavansa. Tämän tyyppisissä sopimuksissa on taloudellisia realiteetteja, jotka on otettava huomioon.
Jos vuokrasopimuksella on edullinen osto -optio, se täyttää yhden neljästä kriteeristä, jotka tekevät siitä automaattisesti pääomaleasingsopimuksen jo ennen option käyttämistä. Kun vuokrasopimus on katsottu pääomasopimukseksi, vuokralle ottajan on sisällytettävä omaisuuserä taseeseensa. Pohjimmiltaan vuokralleottajasta tulee vuokrasopimuksen omistaja ja kaikki siihen liittyvät taloudelliset edut ja haitat, ja vain omistusoikeus jää vuokralle antajalle.
Tämä tarkoittaa edulliseen ostovaihtoehtoon osallistuvalle vuokralaiselle sitä, että sen on maksettava kaikki omaisuuteen liittyvät verot ja vakuutukset ja otettava vastuu sen ylläpidosta. Lisäksi vain vuokrasopimuksen korko -osa voidaan vaatia verotukselliseksi kuluksi, vaikka vuokralainen saa hyödyn hyödykkeen veroista. Näiden sääntöjen tarkoituksena on estää vuokralaista saamasta rahoitusta, joka ei näy sen tilinpäätöksessä.