Endokondraalinen luutuminen on prosessi, jossa luu korvaa ruston. Se tapahtuu sikiön kehityksen aikana ja koko lapsuuden ajan kehon luiden kasvaessa. Kun ihmiset kokevat murtumia, endokondraalinen luutuminen on osa paranemisprosessia, jolloin keho muodostaa ensin rustoa, joka tunnetaan kalluksena ja korvaa sen myöhemmin luulla. Tämä luunmuodostusmenetelmä perustuu rustosta valmistetun mallin korvaamiseen täysin luutuneella luulla.
Prosessi alkaa luun keskellä pienellä luusoluklusterilla. Nämä solut lisääntyvät, mikä mahdollistaa lisää luun tuotantoa ja muodostaa mineralisoidun matriisin. Rusto alkaa heikentyä, ja solut muodostavat luun kauluksen luun ulkopuolelle tukemaan sitä samalla kun endokondraalinen luutuminen tapahtuu. Verisuonet kasvavat ulkopuolelta sisäänpäin ja ulottuvat luukauluksen läpi toimittaakseen uutta verta kehittyvään luuhun.
Sikiön kehityksessä luuranko muodostuu ensin rustoon, ja sitten endokondraalinen luutuminen alkaa korvata se. Luut eivät muodostu kokonaan, koska ne tarvitsevat vielä tilaa kasvaa. Lapsilla on rustokertymiä pitkien luiden päissä, jotta he voivat kehittyä täysin, ja ajan myötä nämä kasvulevyt, kuten tiedetään, alkavat luuttua. Tämä ei ehkä tapahdu kokonaan ennen kuin ihmiset saavuttavat 20 -vuotiaan ja heidän ruumiinsa ovat täysin kasvaneet.
Ihmiset kypsällä korkeudellaan voivat silti kokea endokondraalista luutumista murtumien paranemisessa. Jos lääkäri määrittää murtuman oikein, keho alkaa tuottaa rustoa kohdassa, ennen kuin se korvaa sen hitaasti luulla. Lääkäri voi käyttää röntgensäteitä seuratakseen paranemisen etenemistä ja varmistaakseen, että luu kehittyy kunnolla. Epäonnistuminen ruston kalluksen muodostamisessa on huolestuttavaa, koska luu ei voi kehittyä, jos sillä ei ole kehystä kasvaa.
Keho tarvitsee paljon happea ja ravintoaineita tähän prosessiin. Oikea ravitsemus on avainasemassa sellaisten ongelmien kuten heikkojen luiden ehkäisemisessä, joista voi tulla ongelma myöhemmin elämässä. Jos ihmiset paranevat murtumista, he voivat käyttää fysioterapiaa pitämään alueen lihakset ja nivelsiteet terveinä, jotta he voivat tukea luuta sen paranemisen jälkeen. Kehossa on jonkin verran jäännösheikkoutta, kun keho hitaasti parantaa murtumapaikkaa, ja murtuman historia näkyy aina luussa.