Enimmäispalkka on lakisääteinen enimmäismäärä rahalle, jonka henkilö voi ansaita palkana. Se on taloudellinen käsite, jonka tarkoituksena on torjua tuloeroja ja inflaatiota. Enimmäispalkan käsite liittyy toiminnallisesti minimipalkkaan, joka on alin tuntipalkka, jonka työnantajat voivat lain mukaan maksaa työntekijöilleen. Vaikka vähimmäispalkkalaki on yleinen useimmissa suurissa talouksissa maan elintason suojelemiseksi, enimmäispalkkalakia ei ole vielä otettu laajasti käyttöön kapitalismin omaavissa maissa.
Tuloerot ovat kysymys, jota hallitukset kamppailevat osana sosiaaliturvaohjelmaa. Kun ero pienimmän ja eniten ansaitsevan välillä tulee liian suureksi, se työntää yhteiskunnan kaksitasoiseen rakenteeseen. On köyhiä ja rikkaita ihmisiä ja “keskiluokka” kutistuu. Tämäntyyppinen talouskehitys on kypsä sosiaalisille levottomuuksille.
Esimerkiksi Yhdysvalloissa jotkut yritykset maksavat pääjohtajilleen (toimitusjohtajille) jopa 300 kertaa alhaisimmin palkattujen työntekijöiden palkat. Monet taloustieteilijät edistävät palkkaeroja korkeimmalla tasolla, enintään 25 kertaa alhaisimmin palkattuja työntekijöitä. Jotkut asiantuntijat uskovat, että kasvava palkkaero on osa yritysten korruptiota, markkinoiden purkautumista, talouden taantumia ja korkeampaa inflaatiota.
Maissa, joiden talous perustuu kapitalismiin, on vaikea edistää järjestelmää, joka rajoittaisi henkilön kykyä ansaita niin paljon kuin hän pystyy. Tällainen ehdotus voi vaikuttaa päällisin puolin kapitalistiselta ja vastoin vapaiden markkinajärjestelmien arvoja. Hallituksen ehdotukset, jotka näyttävät perustuvan käsityksiin rikkauden jakamisesta, merkitään usein ”sosialistiseen” -merkkiin. Sen sijaan poliitikot tekevät toisinaan enimmäispalkkaehdotuksia tiettyjen yhteiskuntaryhmien, kuten suuryritysten toimitusjohtajien, tulojen rajoittamiseksi. Esimerkiksi maan hallitus voi pelastaa tietyn toimialan, kuten pankkisektorin, ja herättää ajatuksen rajoittaa alan johtajien palkkoja julkisen rahan hyväksymisen seurauksena.
Vaikka enimmäispalkkalaki ei ole suosittu lähestymistapa useimmissa vapaiden markkinoiden maissa, sitä on ehdotettu onnistuneesti maissa, jotka noudattavat sosialistisempaa mallia. Esimerkiksi Venezuela otti käyttöön maksupalkkiolain valtion työntekijöille. Se määräsi, että julkiset palkat eivät saa ylittää tiettyä prosenttia vähimmäispalkkaa.