Erityislaki, jota joskus kutsutaan “yksityisoikeudeksi” tai “paikallislaiksi”, viittaa lakiin, joka koskee vain tiettyä ihmisryhmää tai organisaatiota. Tällä tavalla se eroaa yleisestä laista, joka koskee kaikkia lain antaneen valitun elimen lainkäyttövaltaan kuuluvia. Esimerkiksi murha on yleinen laki. Voidaan laatia erityislaki, joka vastaa tietyn paikkakunnan huolenaiheisiin tai tarpeisiin laajemmalla alueella tai tietyssä laitoksessa tai julkisyhteisössä.
Erityislainsäädännön käyttötarkoituksia on monia ja erilaisia. Näihin lakeihin liittyy usein tärkeitä sosiaalisia instituutioita koskevia kysymyksiä. Ne voidaan säätää valtion työntekijöiden, kuten poliisin, palomiesten ja opettajien, eläkkeiden rahoittamiseksi tai täydentämiseksi. Niitä käytetään usein hyväksymään hätärahoja sairaaloille tai moottoritieosastolle, jotka eivät olleet alkuperäisessä budjetissaan.
Ne ovat myös tärkeitä teollisuuden sääntelyn ja ympäristökysymysten aloilla. Ne lisäsivät taakkaa tietyllä toimialalla tai kannustivat tekemään asioita, joilla on myönteinen vaikutus ympäristöön tai yleiseen kansanterveyteen. Kun väestö kasvaa ja laajenee, myös kuntaliitokset ovat erityislainsäädännön alaisia.
Monet lainkäyttöalueet eivät salli erityislainsäädännön käyttöä, jos olemassa olevaa yleistä lakia voitaisiin soveltaa. Jotkut valtiot rajoittavat ankarasti tämän tyyppisten lakien käyttöä perustuslaissaan. Yleensä nämä säännökset laadittiin alun perin sen varmistamiseksi, että lainsäätäjä ei antanut liikaa lakeja tai omistanut liikaa aikaa paikallisille asioille sen sijaan, että ne vaikuttavat suureen alueeseen tai koko valtioon. Jotkut lainsäätäjät yrittävät tasapainottaa nämä huolenaiheet sallimalla näiden lakien käytön vain alueilla, joilla on keskikokoinen tai suuri väestö.
Monien nykyisten lakien vuoksi voi joskus olla vaikeaa päättää, onko erityislaki todella tarpeellinen tietyssä tapauksessa, ja silloin voi olla hyödyllistä tarkastella näiden lakien rajoittamisen historiallisia syitä. Yksi erityislakien peloista oli, että voimakkaat ihmiset, mukaan lukien ne, jotka tekivät lain, voisivat käyttää sitä itsekkäisiin tarkoituksiin. Toinen oli se, että niitä voitaisiin käyttää sortamaan ihmisiä, joita pidettiin epäedullisina. Jos laki palvelee todellista tarvetta, sen tarkoituksena on estää joitakin sosiaalisia haittoja tai puuttua tiettyyn sosiaaliseen sairauteen; itsekkäistä eduista ei ole huolta. Jos lain tarkoituksena on edistää yleistä etua jollakin tavalla, jota yleinen laki ei voi, sitä pidetään yleensä tarpeellisena.