Alliteraatio ja konsonanssi ovat toisiinsa liittyviä ideoita, ja niiden pääasiallinen ero on, että konsonanssi on erityinen alliteraatiotyyppi. Alliteraatiolla tarkoitetaan äänten toistumista kahden tai useamman peräkkäisen sanan välillä tietyssä runous- tai proosalauseessa, joka luo yhdistyksen näiden sanojen välille ja luo miellyttävän äänikuvion. Englanniksi on periaatteessa kahdenlaisia alliteraatioita: assonance ja consonance. Vaikka sekä allitaatio että konsonanssi viittaavat toistuviin ääniin sanojen välillä, alliteraatio voi viitata joko vokaali- tai konsonanttiääniin, jotka yleensä esiintyvät jokaisen sanan alussa, ja konsonanssi viittaa nimenomaan konsonanttiäänien toistamiseen, joka esiintyy usein keskellä tai lopussa jokaisesta sanasta.
Sekä allitaatio että konsonanssi ovat runollisia tai kielellisiä välineitä, joita kirjoittajat käyttävät usein antamaan kirjalliselle teokselle tietyn rytmin tai rakenteen ja tekemään teoksista miellyttävämpiä korville luettaessa. Näitä laitteita käyttävät usein runoilijat ja lasten tarinoiden kirjoittajat, koska niiden vaikutus ääneen luettuna on melkein laulumainen ominaisuus. Ero näiden kahden laitteen välillä on melko yksinkertainen, ja se perustuu periaatteessa siihen, millaista ääntä toistetaan sanojen välillä, vaikka äänen sijaintia voidaan käyttää myös niiden erottamiseen.
Kirjallisesti alliteraatio tarkoittaa mitä tahansa toistuvaa ääntä kahden tai useamman sanan välillä tietyssä kohdassa. Tämä löytyy yleensä sanan alussa, vaikka näin ei aina ole, ja se voidaan nähdä selvästi sellaisella rivillä kuin “hobbled and nöyryytetty, metsästyskoira ripusti päänsä ja kyykistyi kotiin”, jossa “h” -ääni toistetaan useiden sanojen joukossa. Tässä käytössä toisto antaa riville luonnollisen rytmin, joka vetää lukijan eteenpäin rivin läpi.
Konsonanssi on pohjimmiltaan erityinen allitaation muoto, jossa toistuva ääni on konsonantti. Lisää eroa allitaation ja konsonanssin välillä voi saada aikaan sen toteaminen, että alliteraatio viittaa toistuviin ääniin jokaisen sanan alussa, kun taas konsonanssi viittaa toistuviin konsonanttiääniin sanojen keskellä tai lopussa. Tämä ei ole ehdoton sääntö, mutta se hyväksytään yhtenä yleisenä tapana erottaa nämä kaksi ajatusta. Esimerkki konsonanssista olisi “mintun kirkas tuoksu”, koska “t” ääni toistetaan jokaisen sanan lopussa.
Alliteraation ja konsonanssin ohella sanojen joukossa on kolmas toistomuoto, joka on assonanssi. Assonanssi on toinen allitaation tyyppi ja se on pohjimmiltaan sama kuin konsonanssi, paitsi toistuvilla vokaaliäänillä peräkkäisten sanojen keskellä ja lopussa. “Silmäni piirakkaa varten” on esimerkki assonanssista, koska “minä” ääni toistetaan jokaisessa sanassa, mikä luo myös riimin.