Englannin kieliopissa esiasteverbi koostuu verbistä ja prepositiosta. Esimerkiksi lauseessa “odottaa” sana “odottaa” on verbi ja sana “varten” on prepositio. Ehdotusverbien ohella on muuntyyppisiä monisanaisia verbejä, joita kutsutaan myös lauseverbeiksi. Prepositiivisia verbejä pidetään myös idiomaattisina ilmaisuina, mikä tarkoittaa, että verbejä muodostavilla sanoilla on eri kirjaimelliset merkitykset erikseen kuin yhdistettynä. Lopuksi, jotta monisanaisia verbejä todella pidettäisiin prepositio-verbeinä, substantiivin tai pronominin on noudatettava prepositiota.
Monisanaisia verbejä on monenlaisia, ja niiden välillä voi olla vaikeaa erottaa toisistaan. Yksi tapa tunnistaa, että monisanainen verbi on esiasteverbi, on tiettyjen tekijöiden huomioon ottaminen. Toisin kuin jotkut monisanaiset verbit, esiasetusverbit ovat transitiivisia, mikä tarkoittaa, että niillä on suoria objekteja. Lauseessa “Hän käveli kadulla” katu on suora kohde ja käveli alas on esiasteverbi. Lauseen “Minä menin ajamaan” suora kohde on asema, kun taas esiasteverbi on tarkoitettu.
Vaikka jotkut lauseverbit löytyvät lauseen lopusta, tämä ei voi olla esiasteverbien tapauksessa, koska preposition jälkeen on oltava substantiivi tai pronomini. Lauseessa “Hän ei halunnut hypätä alas” hyppääminen on lauseverbi, mutta se ei ole esiaste. Lause “Hän ei halunnut hypätä puusta” sisältää kuitenkin esiasteverbin. Hypätä on verbi, mistä on prepositio ja “puu” on prepositiota seuraava substantiivi.
Jotkut transitiiviset lauseverbit ovat erotettavissa, mutta esiasetusverbi on erottamaton, mikä tarkoittaa, että lauseella ei ole järkeä, jos verbi ja prepositio erotetaan muista sanoista. Lauseessa “Hän istui tuolilla” sana “istuu” on verbi ja sana “päällä” on prepositio. Jos esiasteverbi erotettaisiin ja lause kirjoitettaisiin seuraavasti: “Hän istui tuolilla”, lause ei olisi enää järkevä tai kieliopillisesti oikea.