Etnofarmakologia tutkii etnisiä ryhmiä ja heidän terveyttään, miten heidän terveytensä liittyy heidän elämäntapaansa ja lääkkeiden – sekä perinteisten että lääkkeiden – käyttöä, onko kyseinen lääke ominaista alueelle, jolla ryhmä asuu, ja kuinka kauan kyseinen lääke on ollut käyttää tätä ryhmää. Termi etnofarmakologia keksittiin ensimmäisen kerran vuonna 1967, kun tutkittiin hallusinogeenisiä kasveja. Se on ryhmitelty etnofarmasian suurempaan osaan, jossa tarkastellaan sekä perinteisen lääketieteen käsitystä että käyttöä yhteiskunnassa. Etnofarmakologia sisältää laajan joukon tutkijoita eri erikoisuuksista.
Etofarmakologiaan liittyvä tiede on etnobotania, tutkimus siitä, miten eri kulttuurit käyttävät erityisesti lääkekasveja. Viime vuosina etnofarmakologiasta on tullut yhä suositumpaa, kun useammat tutkimukset vahvistavat kasvien hyödyllisiä vaikutuksia ihmisten terveyteen. Farmakognomian kehittynyt kehitys, luonnon lähteistä peräisin olevien lääkkeiden tutkimus, on tarjonnut vahvan tieteellisen varmenteen kasvien lääkeominaisuuksien jatkotutkimukselle. Uusia lääkkeitä löydetään etnofarmakologian tutkimuksen kautta. Monet nyky -yhteiskunnassa käytetyt yleiset huumeet ovat ainakin osittain peräisin luonnollisista lähteistä.
Farmakoepidemiologialla on rooli etnofarmakologiassa, johon kuuluu lääkekasvien käytön tutkiminen suurissa etnisissä ryhmissä. Lääkekasvien tutkiminen tällä tavalla auttaa arvioimaan kasviperäisen lääkkeen hyödyllisiä vaikutuksia ja määrittää, onko haittavaikutuksia tutkittuun ihmisryhmään. Nämä ovat tärkeitä tutkimuksia luonnollisten lääkkeiden löytämisestä.
Tärkeä osa etnofarmakologiaa on itse farmakologia, joka sisältää lääkkeiden vaikutusten tai mekanismien tutkimuksen. Siinä tarkastellaan, miten lääke toimii biologisessa järjestelmässä ja miten tämä biologinen järjestelmä reagoi lääkkeeseen. Farmakologiset tutkimukset suoritetaan laboratorioissa, joskus käytetään eläimiä. Pohjimmiltaan, jos yhdisteellä havaitaan olevan lääkinnällisiä ominaisuuksia, sitä pidetään farmaseuttisena.
Etnofarmakologia ulottuu myös elintarvikkeiden tutkimukseen lääkkeenä. Tiettyjen elintarvikkeiden tiedetään omaavan lääkinnällisiä ominaisuuksia; esimerkiksi punaisista rypäleistä johdetun resveratrolin tiedetään olevan voimakas antioksidantti, ja kalojen omega-3-rasvahapoilla eikosapentaeenihapolla (EPA) ja dokosaheksaeenihapolla (DHA) on tulehdusta ehkäiseviä ominaisuuksia. Ruoan lääkekomponentit uutetaan ja myydään usein ravintolisinä, jota ei säännellä elintarvikkeena tai lääkkeenä. Niitä voidaan myös lisätä takaisin elintarvikkeisiin, mikä tekee ruoasta “toimivan ruoan” – elintarvikkeella, jonka sanotaan olevan terveydellisiä etuja elintarvikkeen peruselintarvikkeiden lisäksi.
Vaikka ihmiset ovat käyttäneet luonnollisia aineita parantamisessa vuosisatojen ajan, tästä tieteestä on tullut vasta äskettäin tunnustettu ja hyväksytty parantamismenetelmä. Tieteen kasvu tällä alalla osoittaa, mitä perinteiset kulttuurit ovat harjoittaneet aikojen kuluessa. Tämä validointi on lisännyt tietoisuutta ja luottamusta luonnontuotteisiin parantumisesta.