Etuusperiaate on käsite, joka liittyy ajatukseen, että verotusta olisi kannettava yksityishenkilöiltä ja yrityksiltä sen mukaan, missä määrin kukin yksittäinen henkilö hyötyy suoritetuista palveluista, käyttämällä heidän maksamiaan varoja verona. Niiden henkilöiden tai organisaatioiden, jotka hyötyvät eniten valtion tarjoamista palveluista, jotka käyttävät verotuloja, olisi velvoitettava maksamaan enemmän kuin ne, jotka eivät käytä tai hyötyvät samoista palveluista.
Tämä käyttöön perustuvan verotuksen perusperiaate on peräisin varhaisimmista hallinto- ja rahajärjestelmistä. Sitä käyttävät laajalti monet hallitukset kaikilla tasoilla ympäri maailmaa. Perusajatuksena on, että ne, jotka käyttävät eniten tavaroita ja palveluja, maksavat eniten. Tämä periaate on luontainen monien maiden talous- ja hallintojärjestelmille.
Tämän periaatteen soveltaminen voi kuitenkin joskus olla vaikeaa, koska on usein hyvin vaikeaa määrittää tarkkaa suhteellista hyötyä, jonka henkilö tai organisaatio saa. Tämän periaatteen täytäntöönpano äärimmäisyyksiin edellyttäisi, että hallitus perisi jokaiselta henkilöltä tai organisaatiolta tietyn verokannan sen perusteella, miten he käyttävät julkisia tavaroita ja palveluja. Tämä on monista ilmeisistä syistä mahdotonta. Sen sijaan monet hallitukset sisällyttävät tämän periaatteen valikoivasti verojärjestelmiinsä.
Hyötyperiaatteelle löytyy monia käytännön sovelluksia. Esimerkkejä ovat maksut, joita hallitukset veloittavat kaikilla tasoilla paikallisesta valtakunnalliseen, kuten pääsystä julkisiin puistoihin, rekisterikilpeistä ja koulutuksesta julkisesti rahoitetuissa laitoksissa. Näistä tavaroista ja palveluista hyötyvät henkilöt ja organisaatiot maksavat niistä tapauskohtaisesti, ja vaikka jotkut eivät ehkä pidä näitä maksuja verona, ne ovat eräänlainen verotus.
Toinen etuusperiaatteen taustalla oleva ajatus on, että yksityishenkilöt tai järjestöt eivät maksa veroja tavaroista tai palveluista, joita he eivät saa tai kuluta. Jälleen tätä etuusperiaatteen osaa sovelletaan vain valikoivasti. Esimerkiksi monissa maissa jokaisen kansalaisen tai yrityksen odotetaan maksavan tuloistaan tietty veroprosentti, jolla rahoitetaan hallituksen kyky tarjota palveluja ja toimintoja, jotka hyödyttävät jokaista kansalaista, kuten asevoimien ylläpito maanpuolustukseen, tienhoito ja itse hallituksen toiminta. Etuusperiaatetta soveltamalla kaikkia ei kuitenkaan voida pakottaa maksamaan tavaroista tai palveluista, joita he eivät saa. Esimerkiksi henkilön, joka ei omista autoa, ei tarvitse maksaa ajoneuvon käyttölupaa.