Eurokraatti on henkilö, joka työskentelee byrokraattina Euroopan unionin virkamiehissä Euroopan unionissa (EU). Yleensä termiä pidetään halventavana lausuntona hallituksen korkeille virkamiehille, jotka Euroopan henkilöstövalintatoimisto valitsee eikä vaalipiiri valitse. Eurokraatit on jaettu eri osastoihin pääosastoina tunnettujen komissaarien johdolla. Yksi suurimmista kritiikeistä, jotka johtivat terminologian omaksumiseen, on se, että monet osastoista ovat päällekkäisiä ja hakevat rajallista rahoitusta, minkä vuoksi monet Euroopassa kärsivät talousarvion leikkausten ja politiikan muutosten seurauksista.
Euroopan byrokratia on rajattu useilla arvosanoilla, joista kukin määrittää eurokratin aseman. Eri osastojen sisällä ihmisiä pidetään joko avustajina (AST) tai ylläpitäjinä (AD). Ne, joilla on AD -luokka, ovat päättäjiä, kun taas kaikki AST -luokan henkilöt ovat vastuussa politiikan toteuttamisesta: sihteeritehtävien tarjoamisesta, ajoneuvojen ajamisesta tai viestien lähettämisestä. Lisäksi määritettiin eri tasot, jotka vaihtelevat viidestä 16: een, määritelläkseen Eurocratin sijoituksen organisaatiossa. Esimerkiksi AD5 on alhaisimman tason järjestelmänvalvoja, kun taas osastonjohtaja ylläpitää palkkaluokkaa AD16.
Kaikkien, jotka työskentelevät eurokraattina, on sopeuduttava EU: n politiikoissa vahvistettuihin parametreihin. Pätevien hakijoiden on puhuttava vähintään kahta eurooppalaista kieltä, pääasiassa englantia, ranskaa tai saksaa. Heidän on oltava käytettävissä 24 tuntia vuorokaudessa, seitsemänä päivänä viikossa, mutta enintään 37.5 työaikaa viikossa. Eurokraatteja pidetään EU: n työntekijöinä eikä yksittäisenä kansana, joten heitä verotetaan vastaavasti. Mielenkiintoista on, että yleisin kansalainen, jota eurokraatit edustavat, on Belgian kansa eikä suurimmat maat.
Euroopan virkamieskunta perustettiin 1980 -luvun alussa, ja se antoi tilaa Eurocrat -järjestelmän kehittämiselle. Alkuaikoina järjestelmään vaikuttivat suurelta osin Saksa ja Italia; Ranskalla oli kuitenkin suurin valta. Suuri osa halventavasta terminologiasta nousi Ranskan presidentin Jacques Delorsin esikuntapäällikölle Pascal Lamylle. Tuolloin tallennettujen tietojen mukaan Lamy pystyi vahvistamaan vallansa eri osastojen ja komissaarien kanssa sellaiselle tasolle, että monet pelkäsivät kostotoimia hänen toimistostaan, jos hänen politiikkaansa ei panna täytäntöön. Joillakin piireillä hän sai jopa lempinimen ”Berlaymontin peto”.