Finanssivalvonta on talouspolitiikka, jossa hallitus välttää tarkoituksellisesti alijäämämenoja. Julkisen talouden valvontaan hallitus ei käytä enempää kuin pystyy keräämään samalla kaudella verojen tai omaisuuden myynnin kautta. Tavoitteena on välttää lainanoton tarvetta ja siten tulevia koronmaksuja. Poliittiset vastustajat voivat pitää sitä epäoikeudenmukaisesti neutraalilta kuulostavalta termiltä ja kuvata mieluummin joitakin politiikan versioita verotukselliseksi konservatiivisuudeksi.
Julkisen talouden valvontapolitiikan tarkoituksellinen omaksuminen tarkoittaa käytännössä asemaa suuressa poliittisessa ja taloudellisessa keskustelussa siitä, pitäisikö hallitusten ottaa lainaa julkisten menojen rahoittamiseksi. Valtio voi kuluttaa enemmän kuin saa lainaamalla rahaa esimerkiksi liikkeeseen laskemalla joukkovelkakirjalainoja. Tällaisen lainanoton, alijäämämenojen, kannattajat väittävät, että lainanoton kustannukset ovat suuremmat kuin hyödyt, jotka voidaan saada investoimalla investointeihin, kuten uusien koulujen rakentamiseen, ja vertaavat sitä yrityslainaan laajentumisen rahoittamiseksi. Alijäämänhallinnan kannattajat väittävät, että tällaiset menot ovat vastuuttomia ja asettavat julkista taloutta entistä suurempaan paineeseen tulevaisuudessa, erityisesti ottaen huomioon lainan korot.
Tällaisen politiikan arviointi voi olla taloudellisesti vaikeaa. Tämä johtuu siitä, että jotkin julkisen talouden menojen ja tulojen osat vaihtelevat taloussuhdanteiden mukaan ilman talouspolitiikan muutosta. Tärkeimmät esimerkit ovat verot ja sosiaalimenot. Tämä tarkoittaa sitä, että taantuman aikana hallituksella, joka harjoittaa talouden valvontapolitiikkaa, saattaa silti olla budjettivaje. Oikeudenmukaisemman vertailun mahdollistamiseksi jotkut taloustieteilijät yrittävät mukauttaa menoja ja tuloja taloussuhdanteiden huomioon ottamiseksi.
Voi myös olla vaikeaa arvioida, luokitellaanko politiikka alijäämän hallintaan, kun maassa on jo suuri velka tai ylijäämä. Hallitus, jolla on yleinen periaate julkisen talouden valvonnalle, voi pystyä käyttämään enemmän kuin se saa tietyn ajanjakson rahoittaakseen ylijäämän olemassa olevasta ylijäämästä. Tästä syystä hallituksen pitkän aikavälin talouspolitiikan ja -periaatteiden sekä tietyn vuoden menojen välillä voi olla eroja.
Joidenkin taloudellisen tavoitteen saavuttamiseksi käytettyjen toimenpiteiden voidaan katsoa sisältävän poliittisia elementtejä. Voitaisiin esimerkiksi väittää, että korkeat verot, jotka vastaavat korkeita menoja, ovat julkisen talouden valvonnan harjoittamista, koska tasapaino on edelleen neutraali. Jotkut julkisen talouden valvonnan kannattajat voivat kuitenkin aina noudattaa politiikkaa, jossa painotetaan menojen vähentämistä, jotta voidaan vähentää hallituksen osallistumista markkinoihin. Tällaisen politiikan vastustajat voivat kutsua tätä poliittisesti motivoituneeksi ja leimata sen verotukselliseksi konservatiivisuudeksi.