Foneeminen transkriptio on järjestelmä, jota käytetään kirjainten tai symbolien käyttämiseen äänien esittämiseen puheessa. Se on luultavasti erilainen kuin paremmin tunnettu foneettinen transkriptio. Foneeminen transkriptio antaa vähemmän yksityiskohtia kuin foneettinen transkriptio, ja sen tarkoituksena on vain kattaa sekaannuksen välttämiseksi tarvittavat tiedot.
Foneettisen ja foneemisen transkription perusta on foneemi. Tämä määritellään sanan äänen pienimmäksi osaksi, joka voidaan selvästi määritellä erilliseksi ääneksi, joka voi vaikuttaa henkilön sanoman merkitykseen. Tämä voi vaihdella kielestä toiseen. Esimerkiksi englannin kielen “d” ja “t” välillä “dime” ja “time” pitäisi olla selvästi erotettavissa ja riittää muuttamaan merkitystä. Joillakin muilla kielillä nämä kaksi ääntä lausuttiin samalla tavalla, mikä tarkoittaa, että kahta sanaa ei voitu erottaa toisistaan.
Foneettiset transkriptiot yrittävät esittää ääniä kirjaimina ja symboleina, jolloin ihmiset voivat tietää, miten sana lausutaan kuulematta sitä. Yleisin paikka, jossa ihmiset näkevät foneettisen transkription, on sanakirjoissa. Monet transkriptiot käyttävät standardoitua symbolisarjaa, mikä tarkoittaa, että ihmiset voivat lukea ja ymmärtää sanojen ääntämisen riippumatta siitä, mitä kieltä he puhuvat.
Tällaiset transkriptiot luokitellaan yleensä laajaksi tai kapeaksi. Yksinkertaisesti sanottuna, mitä kapeampi transkriptio, sitä tarkemmin symbolit edustavat ääntämisen todellista ääntä. Haittapuolena on, että tämä vaatii yleensä enemmän symboleja, mikä sekä pidentää transkriptiota että vähentää niiden ihmisten määrää, jotka voivat käyttää järjestelmää, koska he tuntevat kaikki symbolit. Foneeminen transkriptio voidaan joko luokitella erittäin laajaksi foneettiseksi transkriptioksi tai ei lainkaan foneettiseksi transkriptioksi. Tämä johtuu siitä, että se yksinkertaisesti välittää äänen ja antaa vähän tai ei lainkaan lisätietoja.
Erityisesti foneeminen transkriptio ei tee eroa allofonien välillä, jotka ovat kaksi ääntä, jotka ovat teknisesti erilaisia, mutta joissa tämä ero ei ole ongelma viestinnälle. Esimerkiksi “p” -äänet “pennyssä” ja “kuluttaa” lausutaan teknisesti eri tavalla, ja siten ne luetellaan yleensä eri tavalla foneettisessa transkriptiossa. Jos nämä kaksi ääntä vaihdettaisiin, nämä kaksi sanaa saattavat kuulijalle kuulostaa hieman oudolta, mutta ne olisivat silti selkeitä, eikä kumpikaan sekoitettaisi toiseen sanaan. Tämä tarkoittaa, että ne ovat allofoneja ja siten molemmat on lueteltu samalla tavalla foneemisessa transkriptiossa.