Löytösairaala on laitos, joka huolehtii hylätyistä, hyväksikäytetyistä tai laiminlyötyistä lapsista ja jota kutsutaan joskus orpokotiksi. “Löytö” viittaa yleensä pikkulapsiin, jonka vanhemmat ovat jättäneet, ja joka on usein jätetty julkiselle paikalle ilman mitään keinoa selvittää, keitä vanhemmat ovat. Vaikka termi “sairaala” kuvaa yleensä järjestöä, joka tarjoaa sairaanhoitoa, sitä käytettiin aiemmin myös paikkoihin, jotka tarjosivat ruokaa ja suojaa köyhille. Vuonna 2011 perhesairaala voi olla orpokoti tai yhteisöpohjainen virasto, joka tarjoaa lastensuojelupalveluja, mukaan lukien adoptio, sijaishoito ja perheapu. Jotkut perussairaalat ovat edelleen olemassa, mutta useimmat ovat jättäneet sanan sairaala nimestään.
Historiallisesti monet perustamissairaalat perustettiin pelastamaan lapsia, joista osa palvelee edelleen lasten tarpeita. Filantrooppi Thomas Coram perusti Lontoon Foundling Hospital -sairaalan vuonna 1739 huolehtimaan Lontoon kaduilta löydetyistä autioista lapsista. Vuonna 1869 sisar Mary Fitzgibbon ja Sisters of Charity perustivat New Yorkin Foundling Hospital -sairaalan huolehtimaan suuresta määrästä hylättyjä lapsia sisällissodan jälkeen. Nämä järjestöt tarjoavat edelleen lapsipalveluja eri nimillä. Molemmat ovat muuttaneet painopistettään vuosien varrella palvelemaan paremmin nykypäivän lasten tarpeita.
Monet näistä orpokodeista perustettiin sodan, nälänhädän tai muun suuren yhteiskunnallisen mullistuksen aikana, joka aiheutti monia hylättyjä lapsia. Erityisen vaikeina aikoina löytöjä jätettiin rautatieasemille, kynnyksille ja joskus kaduille. Perustussairaalat kasvoivat suuresta tarpeesta suojella näitä lapsia. Monet perustivat tavalliset kansalaiset, nunnat tai hyväntekijät.
Vaikka sosiaaliset ongelmat ovat muuttuneet ajan myötä, maailmassa on edelleen lapsia, jotka ovat autioita, hyväksikäytettyjä tai kodittomia. Jos he eivät ole autioita, he ovat saattaneet syntyä koteihin tai lähiöihin, joissa huumeet ja väkivalta ovat arkipäivää. Löytösairaala voi työskennellä valtion virastojen kanssa, tarjota tukea yksinhuoltajaäideille, sijaishoitoa, adoptiota ja päivähoitoa. Muut ohjelmat voivat keskittyä lasten hyväksikäytön estämiseen, koulutuksen tarjoamiseen tai lasten lääketieteellisten, taloudellisten ja psykiatristen tarpeiden huomioon ottamiseen.