Genominen DNA on DNA, joka sisältää kaikki organismin geneettiset tiedot. Termiä käytetään erottamaan tämäntyyppinen DNA muista lajeista; vaikka monet ihmiset olettavat, että kaikki DNA löytyy genomista, näin ei itse asiassa ole. Esimerkiksi plasmidit sisältävät tätä geneettistä materiaalia, mutta tämä tyyppi ei ole osa genomia, vaikka se voidaan periä ja siirtää tuleville sukupolville.
Ihmisillä genominen DNA kattaa 46 kromosomia ja tarjoaa täydellisen joukon geneettistä tietoa, mukaan lukien koodaava DNA, joka johtaa geneettisten piirteiden ilmentymiseen, ja ei-koodaava DNA, jolla ei ole tätä toimintoa. Tämä geneettinen koodaus on sekvensoitu osana ihmisen genomiprojektia, jonka tavoitteena on lopulta oppia genomin eri alueiden erityistoiminnoista. Tiettyjen geenien ja muun tiedon paikantaminen voi olla hyödyllistä geneettisten tilojen diagnosoinnissa ja mahdollisessa hoidossa.
Myös useiden muiden kiinnostavien organismien DNA on sekvensoitu. Geneettisen tutkimuksen kohteena olevat eläimet, kuten hedelmäkärpäset, ovat suosittuja sekvensointikohteita. Kun geneettiset tiedot ovat käsillä, tutkijat voivat tunnistaa alueet, joilla genominen DNA vaihtelee yksilöittäin. Nämä vaihtelut voivat tarjota avaimia syvempään ymmärrykseen geneettisistä piirteistä, mukaan lukien mitkä genomin alueet osallistuvat tiettyjen piirteiden ilmentymiseen ja mikä saa ekspression menemään pieleen, mikä johtaa synnynnäisiin poikkeavuuksiin.
Monilla organismeilla on täydellinen sarja tätä DNA: ta lähes jokaisessa solussa. Solussa eri toiminnot määrittävät, mikä osa genomista on aktiivinen, jolloin organismi voi luoda erilaistuneita soluja ja säätää solutoimintaa. Joskus tämä asetus ei mene suunnitellusti, mikä voi johtaa pahanlaatuisten kasvainten ja muiden ongelmien kehittymiseen, koska geenejä ei ekspressoida kunnolla, ilmaistaan silloin, kun niitä ei pitäisi ilmaista tai niitä ei ilmaista ollenkaan.
Genomisen DNA: n yksityiskohtainen tutkimus on kiinnostava aihe ympäri maailmaa, ja bioinformatiikka -nimistä tutkimusaluetta käytetään analysoimaan ja kvantifioimaan eri genomien tutkimisesta saatuja tietoja. Tutkijat voivat tehdä esimerkiksi manipuloimalla DNA: ta saadakseen lisää tietoa säätelystä ja genomitoiminnasta sekä luomalla genomitietokantoja, jotka voidaan jakaa muiden tutkijoiden kanssa. Yhteistyö voi olla avain geneettisten pulmien ratkaisemiseen, koska genomin suuri koko tekee yksittäisen tutkijan logistisesti mahdottomaksi edistyä.