Giemsa -tahra on standardoitu väriaineseos, joka tekee eri solutyypeistä selvästi erottuviksi verikoe tai ohut kudospala. Tämä tahra on nimetty saksalaisen kemistin Gustav Giemsan mukaan, joka kehitti sen ensin työstään malarian aiheuttavan loisen – Plasmodiumin – tutkimiseksi. Sen varmistamiseksi, että näytteen tutkiva teknikko voi saada tarkan lukeman, värjäysprosessin vaiheet on standardoitava samoin kuin väriaineseos. Giemsa -tahraa kutsutaan differentiaaliväriksi, koska se tuottaa eri värejä riippuen siitä, mihin se sitoutuu, kuten sytoplasma tai DNA.
Giemsa -tahran kaavaa on muutettu ajan myötä väriaineiden ja tuloksena olevien värien stabiilisuuden parantamiseksi. Nykyisiä standardiseoksia ovat metyleenisininen, eosiini ja joskus taivaansininen B. Nämä värit säilytetään usein kuivassa jauhemaisessa muodossa ja sekoitetaan veden kanssa juuri ennen käyttöä. Jos väriaineseoksessa on vettä ennen sen käyttöä, osa yhdisteistä hapettuu ja värjää väärin.
Giemsa -värjäysmenetelmän tarkat vaiheet voivat vaihdella sen mukaan, minkä organismin tai solutyypin osalta näytettä tutkitaan, sekä itse näytteen koostumuksen mukaan. Näyte, joka värjätään Giemsa -tahralla, yleensä levitetään objektilasille tai kiinnitetään siihen hyvin pian sen keräämisen jälkeen. Ohut verikoe korjataan yleensä upottamalla metanoliin, kun taas paksun verikoe annetaan yksinkertaisesti kuivua kokonaan huoneenlämmössä. Luistin liotetaan sitten tahraan tietyn ajan ja huuhdellaan sitten vedellä, jonka pH on neutraali. Objektilasien annetaan kuivua ilmassa ennen niiden katsomista.
Giemsa -värjäyksen aiheuttaman differentiaalisen värjäytymisen vuoksi Plasmodium -sytoplasma värjää vaaleansiniseksi, kun taas DNA näyttää punaiselta tai violetilta. Toinen loinen, Giardia lamblia, on sävytetty vaaleanpunaiseksi violetiksi lukuun ottamatta DNA: ta, joka värjää hyvin tummansiniselle. Histoplasma capsulatum, sieni, löytyy hiivan muodossa ihmisen valkosoluissa ja värjää tummansinisiä.
Tämä värjäysprosessi on hyödyllinen myös kromosomitutkimuksissa ja eri verisolujen erojen visualisoinnissa. Kromosomi värjää hyvin tumman sinisenä joissakin osissa ja vaaleansinisessä toisissa. Tämä aiheuttaa rypytysvaikutuksen, joka auttaa geneetikkoja löytämään paikkoja, joissa kromosomit ovat käyneet epätavallisia muutoksia. Punasolut värjäytyvät vaaleanpunaisiksi, kun taas syöttösolujen rakeet näkyvät purppuranvärisinä. Valkosolut värjäävät eri sinisiä sävyjä, jolloin eri tyypit – basofiilit, eosinofiilit, neutrofiilit ja muut – voidaan erottaa toisistaan.