Glukokortikoidireseptori on erityinen reseptorityyppi, joka löytyy kehon soluista ja johon tietyt hormonit voivat sitoutua suorittaakseen tehtävänsä. Endokriininen järjestelmä on kehon suuri järjestelmä, joka koostuu lukuisista rauhasista. Nämä rauhaset erittävät hormoneja, jotka suorittavat tietyn tehtävän, mikä puolestaan auttaa kehon moitteetonta toimintaa. Nämä hormonit, jotka tunnetaan myös nimellä glukokortikoidit, sitoutuvat glukokortikoidireseptoreihin, jotka sijaitsevat solujen sytoplasmassa. Kun nämä reseptorit ovat aktivoituneet, hormoni voi suorittaa tiettyjä toimintoja.
Näillä endokriinisillä reseptoreilla on monia toimintoja kehossa. Niiden merkitys on niin suuri, että ne löytyvät lähes jokaisen solutyypin sytoplasmasta. Glukokortikoidireseptorilla voi olla suora rooli immuunijärjestelmässä sekä ihmisen kehityksessä ja aineenvaihdunnassa. Fyysisten rakenteidensa monimuotoisuus sallii näiden reseptoreiden suorittaa monia erilaisia toimintoja. Niiden tärkein tehtävä liittyy DNA -juosteiden lukemiseen ja monistamiseen proteiinisynteesiä varten.
Glukokortikoidireseptori sitoutuu verenkierron glukokortikoideihin, jolloin ne voivat päästä solun solunväliseen nesteeseen. Glukokotrikoidit ovat steroidihormoneja, jotka suorittavat tiettyjä molekyylitoimintoja. Esimerkkejä glukokotrioidihormoneista ovat kortisoli ja sukupuolihormonit, kuten estrogeeni ja testosteroni.
Solussa glukokortikoidireseptorit sijaitsevat sytoplasmassa, kunnes glukokortikoidihormoneja on läsnä. Kun glukokortikoidit tulevat soluun, reseptorit siirretään sitten ytimeen, jossa ne suorittavat tiettyjä toimintoja riippuen siitä, mikä glukokortikoidireseptori aktivoitiin ja mikä hormoni oli läsnä. On olemassa monia erilaisia reseptoreita, ja reseptorin rakenteen ansiosta se voi sitoutua tiettyihin glukokortikoideihin verenkierrossa. Hormonireseptorit ovat hyvin spesifisiä, ja ne sitoutuvat vain rakenteellisesti yhteensopivaan hormoniin.
Nämä reseptorit ovat ratkaisevia solujen asianmukaisen toiminnan kannalta. Vaikka ne sitoutuvat spesifisesti tiettyyn glukokortikoidihormoniin, on muitakin kemiallisia yhdisteitä, jotka voivat toimia hormonitoimintaa häiritsevinä aineina ja sitoutua myös näihin glukokortikoidireseptoreihin. Kun näin tapahtuu, he voivat joko aktivoida reseptorin suorittaakseen tehtävänsä tai deaktivoida sen – tuskata sitä tai antagonisoida sitä. Tärkein syy, miksi näin tapahtuu, on se, että näillä kemiallisilla yhdisteillä on samanlaiset rakenteet kuin hormoneilla, joihin reseptori sitoutuu, ja huijaavat sen ajattelemaan, että se on kyseinen hormoni.