Aikana ennen pikaviestintää, sähköpostia ja sähköistä viestintää, josta nautimme nykyään, kinkkuradio oli väline kommunikoida ihmisten kanssa kaikkialla maailmassa. Tässä on taustaa kinkkuradioista, niiden käytöstä ja miksi ne ovat edelleen suosittuja.
Kinkkuradio, joka tunnetaan myös amatööriradiona, on ollut olemassa 1920-luvulta lähtien, melkein yhtä kauan kuin radiolähetys. Radion yleisen menestyksen myötä ajatus pienestä radiosta, joka mahdollistaisi pääsyn taajuuksille, joita yleisradio ei käyttänyt, alkoi herättää monien kiinnostusta.
Yrittäjät elektroniikkayrittäjät kehittivät ja markkinoivat niin sanottuja langattomia laitteita, jotka tasoittivat tietä kehittyneemmille radioamatöörilaitteille. 1940-luvulle mennessä oli mahdollista ostaa kinkkuradiolaitteita, jotka olivat riittävän tehokkaita käytettäviksi yksi- ja kaksisuuntaiseen viestintään ihmisten kanssa kaikkialla maailmassa.
Kinkkuradiooperaattorit käyttävät useita lähetystapoja kommunikoidakseen. Äänilähetykset tulevat mieleen, kun useimmat ihmiset ajattelevat kinkkuradiota. Useimmat laitteet lähettävät FM-tilassa, vaikka jotkut lähettävät edelleen käyttämällä yhtä sivukaistatilaa. Yhden sivukaistan tilaa käytetään useimmiten tilanteissa, joissa käytettävissä olevalla kaistanleveydellä on syystä tai toisesta rajoituksia. Puheviestinnän lisäksi oli suosittua useiden vuosien ajan käyttää morsekoodia viestien jakamiseen. Tämä on edelleen loistava tapa kommunikoida, kun kaksi ihmistä haluavat vaihtaa ajatuksia, mutta eivät puhu yhteistä kieltä.
Kinkkuradiooperaattoreiden on yleensä haettava lupa ja heille on myönnettävä lupa ennen lähetyksen aloittamista. Osa lupaprosessista monissa maissa edellyttää, että operaattori ymmärtää paikalliset ja kansalliset määräykset, jotka säätelevät kinkkuradioiden käyttöä, mukaan lukien taajuudet, jotka on varattu radioamatöörilähetyksille ja mitkä taajuudet on varattu erityisesti kaupallisille, poliisille ja viranomaisille. vain käyttöön. Melkein kaikki maat vaativat hakijan suorittamaan kirjallisen kokeen onnistuneesti ennen lisenssin myöntämistä.
Viittaus radioamatööriin ei ole koskaan tarkoittanut pohtia kinkun tai radioamatöörin pätevyyttä käsitellä laitteita. Pikemminkin radioamatöörin asema tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että lähetys on rajoitettu osaan taajuuskaistoja, joita ei saa käyttää mihinkään kaupallisiin tai rahantekotarkoituksiin. Todellisuudessa kinkkuradiooperaattorit ovat usein erittäin päteviä kinkkuradioiden käytön, huollon ja korjauksen suhteen.
Vaikka ajatus siitä, että Internet tuhoaisi kinkkuradion, oli huolestuttava, se on itse asiassa auttanut pitämään kinkkuradiooperaattoreita toiminnassa. Internet on osoittautunut ihanteelliseksi keinoksi parantaa lähetyksiä, sillä se on luonut tavan käyttää Voice over Internet Protocol -protokollaa yhdistämään asemia, jotka mahdollistavat tehokkaamman signaloinnin. Tämä prosessi, joka tunnetaan nimellä Internet Radio Linking Project, yhdistää radiotoistimet ympäri maailmaa, mikä lisää huomattavasti radiotoimintojen tehokkuutta. Tästä näkökulmasta katsottuna Internet on ollut suuri apu yli kuudelle miljoonalle kinkkuradion operaattorille maailmassa nykyään.
Kinkkuradion käyttö ei ole aina ollut pelkkä tapa kommunikoida kaukana asuvien ihmisten kanssa. Monissa tapauksissa kinkkuradiooperaattoreista on tullut jonkinlainen hätälähetysjärjestelmä aikoina, jolloin tavallinen sähköinen media jostain syystä epäonnistuisi. Monien kinkkuradioiden pienitehoinen toiminta mahdollisti akkuresurssin kytkemisen ja lähetyksen jatkamisen. Usein kinkkuradiot olivat ainoa tapa saada tietoa laajemmalle yhteisölle tulvan, tornadon tai muun luonnonkatastrofin sattuessa, joka on tuhonnut alueen ja jättänyt sen ilman linkkejä ulkomaailmaan. Jopa nykypäivän pitkälle kehittyneellä tekniikalla kinkkuradiooperaattorit osoittautuivat arvokkaaksi resurssiksi joidenkin viime vuosien hurrikaanien ja muiden luonnonkatastrofien aikana.