Heikko verbi on tyypillisesti apuverbi, jota käytetään yhdessä pääverbin kanssa, mikä johtaa lauseeseen, joka tuntuu heikolta tai passiiviselta. Tämäntyyppistä verbiä käytetään usein lauseissa, joilla on passiivinen ääni, vaikka lisäverbit voivat olla joissain tapauksissa tehokkaampia ja niitä käytetään yleisesti yksinään. Yleisimmin käytetyt heikot verbit ovat erilaisia ”olla” ja “olla”. Heikko verbi voi myös viitata tavalliseen verbiin, joka voidaan muuttaa menneeseen aikaan perusliitteen, kuten “-ed”, avulla.
Vaikka heikon verbin käyttö ei luonnostaan vahingoita kirjoitusta, tällaisten verbien liiallinen käyttö voi johtaa ”heikkoon” kirjoittamiseen. Yleisin ongelma tämän tyyppisissä verbeissä on se, että se voi luoda kirjoituksia, joita kutsutaan yleisesti “passiiviseksi ääneksi”. Tämä tarkoittaa sitä, että lauseessa oleva toiminto tapahtuu lauseen aiheen sijasta itse lauseen suorittavan tai suorittavan lauseen kohteelle. Heikon verbin avulla luotu passiivinen ääni ei aina tee lauseesta virheellistä tai huonosti kirjoitettua, mutta se voi tehdä kirjallisesta työstä vähemmän vaikuttavaa.
Selvä esimerkki passiivisesta äänestä, joka syntyy heikon verbin takia, on lauseessa, kuten “Poika potkaisi pallon”. Tässä lauseessa “pallo” on lauseen aihe ja lauseen “potkittu” toiminta tehdään sen sijaan sen avulla. Tämä luo passiivisen äänen lauseeseen käyttämällä heikkoa apuverbiä “oli”, muoto “olla”. Sama lause voidaan kirjoittaa ilman heikkoa verbiä ja tulee pikemminkin aktiiviseksi kuin passiiviseksi kuin “Poika potkaisi palloa”, jossa uusi aihe “Poika” tekee toiminnon.
Joissakin yhteyksissä termi “heikko verbi” voi kuitenkin viitata verbin konjugointiin eikä ajatukseen passiivisesta ja aktiivisesta äänestä. Tämä termin merkitys viittaa säännöllisiin verbeihin, joita pidetään “heikoina”, koska ne edellyttävät jälkiliitteen, yleensä “-ed”, käyttämistä verbin menneisyyden muotoon. Vahvat verbit ovat tässä tapauksessa epäsäännöllisiä verbejä, jotka voivat muodostaa menneisyyden jonkin sisäisen muutoksen kautta eikä “auttaa” jälkiliitteestä. Esimerkki tämän tyyppisestä heikosta verbistä on “kävellä”, jossa menneessä aikamuoto “käveli” vaatii jälkiliitteen, kun taas “juokse” on vahva verbi, koska sisäinen muutos “juoksi” siirtää sen menneeseen aikaan.