Katolisessa opissa anteeksianto on syntien rangaistuksen anteeksiantoa. Saadakseen anteeksiannon syntisen on ensin tunnustettava ja saatava vapautus, ja sitten hänen on suoritettava jonkinlainen teko anteeksiannon saamiseksi. Keskiajalla anteeksiantoja käytettiin ankarasti, ja niistä tuli merkittävä kiintopiste protestanttisessa uskonpuhdistuksessa, kun Martin Lutherin kaltaiset ihmiset väittivät, että kirkko oli selvästi syvästi korruptoitunut ja tarvitsi paluuta varhaiskristillisiin arvoihin.
Anteeksiannon takana oleva teoria on, että vaikka joku tekee syntiä ja on vapautettu, hänen on silti tehtävä parannus synnistä. Hemmottelut antavat ihmisille mahdollisuuden valita: he voivat joko sovittaa elämän synnin tai kärsiä helvetissä. Joskus katumus voi olla varsin ankara, ja sen seurauksena hemmottelu tuli vaihtoehdoksi esimerkiksi hiuspaitojen käyttämiselle tai muille vaikeuksille.
Ensimmäisen ristiretken aikana myönnettiin ensimmäinen täysistunto tai ehdoton hemmottelu, ja paavi suostui siihen, että kaikki ristiretkeläiset, jotka tunnustivat syntinsä, saisivat ehdottoman hemmottelun. Tässä tapauksessa osallistumista ristiretkeen pidettiin toimenpiteenä, joka ansaitsisi hemmottelun.
Hemmottelun saamiseksi jollakin on useita vaihtoehtoja. Monet keskiaikaiset kristityt päättivät antaa almuja, osallistua sydämelliseen rukoukseen tai paastoamaan, ja näiden tekojen katsottiin olevan sopiva katumus synneilleen. Ajan myötä käytäntö antaa almuja anteeksiantojen saamiseksi kuitenkin turmeltui, ja kristityt saivat pääasiassa ostaa anteeksiantoja kirkon virkamiehiltä. Rahan vaihtaminen anteeksiantoihin on nykyään nimenomaisesti kielletty.
Kristityt voivat myös rukoilla toistensa puolesta pyytääkseen anteeksiantoja. Tietyssä mielessä joku, jolla on enemmän luottoa pankissa, voisi myöntää lainan jollekin toiselle ja pyytää hemmottelua toiselle henkilölle oman hyvän käytöksensä perusteella. Tämä periaate pohjautuu varhaiskristillisen uskon perusajatukseen, jonka mukaan kaikki kristityt ovat pohjimmiltaan sama ruumis, jonka pää on Kristus.
Keskiaikaisen anteeksiannon raa’an väärinkäytön jälkeen opissa tehtiin useita uudistuksia. Uskonnolliset virkamiehet kannustavat edelleen kristittyjä rukoilemaan, lahjoittamaan hyväntekeväisyysjärjestöille ja suorittamaan muita tekoja, joita voidaan pitää anteeksiantojen arvoisina, mutta kristittyjä muistutetaan, että tällaiset teot ovat yksinkertaisesti tärkeä osa kristillistä hyveellisyyttä. Nykyään täysistunnon anteeksiantoja ei ole olemassa, vaikkakin osittaisia anteeksiantoja voidaan myöntää sen jälkeen, kun joku on osoittanut aitoa katumusta ja toimii sovittaakseen synnin.