Henkilökohtainen pronomini on sana, joka edustaa oikeaa substantiivia, kun viitataan henkilöön. Esimerkkejä henkilökohtaisista pronomineista ovat “minä”, “hän” ja “he”. Joitakin henkilökohtaisia pronomineja esiintyy kaikilla kielillä, vaikka eri kielet käyttävät niitä eri tavalla.
Englanniksi on olemassa useita henkilökohtaisten pronominien päämuotoja. Jokainen pronomini voi olla ensimmäisen persoonan, kuten “minä” tai “minä”, toisen persoonan, kuten “sinä”, tai kolmannen persoonan, kuten “hän” tai “hän”. Lisäksi jokaisella pronominilla on numero, ja joillakin on sukupuoli. “Minä” on yksikkö, kun taas “me” on monikko, ja “hän” on maskuliininen, kun taas “hän” on naisellinen. Vain kolmannen persoonan pronomineilla on sukupuoli; ensimmäisen ja toisen persoonan henkilökohtaiset pronominit ovat sukupuolittomia.
Henkilökohtaisella pronominilla ei ole vain henkilö, numero ja joskus sukupuoli, vaan myös tapaus. Englanninkielisillä substantiivilla ei yleensä ole tapauksia, mutta henkilökohtainen pronomini muuttaa muotoaan sen mukaan, mikä rooli sillä on lauseessa. Esimerkiksi ensimmäisen persoonan yksikköpronomini on “minä”, jos puhuja on lauseen kohde, mutta “minä”, jos puhuja on esine. Samoin “hän” ja “hän” ovat lauseiden aiheita, kun taas kohteet ovat “hän” ja “hän”. Näillä pronomineilla on myös refleksiivisiä muotoja, joita käytetään, jos puhuja on sekä lauseen kohde että kohde, kuten lauseessa “Puhuin itselleni”.
Monilla kielillä on henkilökohtaisia pronomineja, jotka erottavat toisistaan yksikön ja monikon. Näin on ranskaksi, jossa ”toi” on yksikkö ja “vous” on monikko, vaikka ”vous” voi olla myös muodollinen osoite. Vaikka englannista puuttuu tämä ero, sitä esiintyy useissa englannin murteissa. Esimerkiksi eteläamerikkalaiset englanninkieliset puhuvat joskus “y’all” epävirallisena toisen persoonan monikkona, kun taas irlantilaisessa englannissa ja useissa amerikkalaisissa murteissa on “youse”, joka palvelee samaa toimintoa.
Mikään henkilökohtainen pronomini ei ole kiistanalaisempi kuin “he”. Vaikka “he” ovat ensisijaisesti kolmas persoona, puhujat käyttävät sitä joskus pronominina tapauksissa, joissa henkilöiden lukumäärä tai sukupuoli on tuntematon. Vaikka “he” viittaavat yksittäiseen yksilöön, sitä käsitellään edelleen monikkona ja se saa verbit ottamaan monikon. Tällä käytöllä on pitkä historia, mutta jotkut kielioppia kirjoittavat vastustavat sitä, koska se käyttää monikkopronominaa viittaamaan yksittäiseen aiheeseen. Ehdotettuja vaihtoehtoja ovat “hän” ja neologismit, kuten “sie”.