Herrasmiessopimus, yleisemmin ”herrasopimus”, koska oletettavasti kaikki osapuolet ovat herrasmiehiä, on kirjoittamaton sopimus. Se ei ole oikeudellisesti sitova eikä sitä voida panna täytäntöön tuomioistuimessa. Osapuolet luottavat sen sijaan sopimuksen osallistujien rehellisyyteen ja kunniaan. Tämä voi toisinaan antaa tuloksen, ja ihmisiä kehotetaan vahvasti hankkimaan oikeudellisesti sitova sopimus epävirallisen järjestelyn sijasta sekä toisen osapuolen suojelu.
Herrasmiehen sopimuksen ehdot voivat olla ilmoittamattomia, suullisia tai kirjallisia. Sopimuksen kirjaaminen ei välttämättä tee siitä oikeudellisesti sitovaa, koska sopimusten on täytettävä tietyt ehdot, jotta niitä voidaan pitää oikeudellisesti sitovina. Sopimuksen osapuolet sopivat molempia osapuolia hyväksyvästä sopimuksesta ja luottavat toistensa täyttämään ehdot. Tällaiset sopimukset on sinetöity historiallisesti kädenpuristuksella, käsite, johon viitataan, kun ihmiset “suostuvat ravistelemaan sitä” päättäessään järjestelyn ehdoista.
Tämä termi on peräisin 1800 -luvulta, jolloin sitä käytettiin ensimmäisen kerran Yhdysvaltojen rautatiealalla, vaikka käsite itsessään on paljon vanhempi. Epäviralliset sopimukset ovat määrittäneet kaiken kansallisesta suvereniteetista siihen, että tietyt ihmiset saavat työpaikan. Herrasmiessopimusta on historiallisesti arvosteltu syrjäytymisen keinona, ja joskus tällaisia järjestelyjä käytettiin erittäin väärin. Yksi esimerkki voidaan nähdä joillakin Yhdysvaltojen alueilla historiallisesti, kun kiinteistönvälittäjät epävirallisesti suostuivat estämään värillisiä ihmisiä ostamasta asuntoja valkoisista lähiöistä. Kiinteistönvälittäjät eivät ilmoittaneet tai kodifioineet käytäntöä avoimesti ja välttivät syrjinnän vastaisten lakien rikkomista.
Joissakin tapauksissa herrasmiessopimus voi olla keino helpottaa muodollista sopimusta myöhemmin tai yksinkertaistaa menettelyjä. Kansainväliset järjestöt ja muut suuret ryhmät voivat tehdä epävirallisia sopimuksia ja paljastaa yksityiskohtia. Ajan käyttäminen sopimuksen kirjoittamiseen ja kodifiointiin voi olla tuhlausta, jos kaikki ovat samaa mieltä. esimerkiksi kokouksessa olevat ihmiset voivat sopia, että ihmisten ei pitäisi antaa puhua yli 10 minuuttia kerrallaan pitääkseen kokouksen kohtuullisessa ajassa.
Herrasmiessopimuksen ongelma on se, että sitä ei voida panna täytäntöön, ja jos sitä rikotaan, vahingon kärsineellä ei ole oikeussuojakeinoa. Tästä syystä oikeudellisesti sitovan sopimuksen hankkiminen on erittäin suositeltavaa, vaikka ystävien välillä olisi tehty sopimus. Jos joku esimerkiksi suostuu vuokraamaan talon ystävälleen, tavallisella vuokrasopimuksella voitaisiin luoda perussopimus ystävien suojelemiseksi ongelmatilanteissa.