Hiilikirjanpito on yleinen termi prosessille, jolla määritellään ja seurataan yrityksen tai kansakunnan hiilijalanjälkeä tai ilmakehään vapautuvien kasvihuonekaasupäästöjen määrää. Hiilien kirjanpidossa on neljä tunnettua menetelmää-hallitustenvälinen ilmastonmuutospaneelin (IPCC) menetelmä, Euroopan unionin uusiutuvaa energiaa koskeva direktiivi, puhtaan kehityksen mekanismin (CDM) menetelmä ja vapaaehtoinen hiilistandardi (VCS). Jokainen lähestymistapa pyrkii käsittelemään laajassa ja yksityiskohtaisessa mielessä monimutkaisia kysymyksiä metsien hävittämisestä ja uudelleenmetsittämisestä kasvihuonekaasujen kirjanpidossa.
IPCC -menetelmä keskittyy suurelta osin maankäyttöön kansallisella tasolla. Yksi tämän epäonnistumisista on se, että IPCC: n kirjanpitoprosessi asettaa biomassan energian päästöt, joiden osuus kasvihuonekaasujen kokonaismäärästä on nolla, kansan luonnonvarojen muutoksena, mukaan lukien maatalous, metsätalous ja niin edelleen. Monet biomassapäästöt ovat kuitenkin osa niin sanottua epävirallista taloutta, eikä niitä oteta huomioon kansallisissa energiankulutustilastoissa. Lisäksi useat kehitysmaat, jotka luottavat suurelta osin metsätuotteisiin energiansaannissa, eivät osallistu vuoden 1997 Kioton pöytäkirjaan, jonka tarkoituksena on hillitä ilmaston lämpenemistä ja johon IPCC: n hiilenlaskentamenetelmät perustuvat.
Euroopan unionin direktiivissä pyritään ottamaan huomioon energian kokonaiskulutus, myös uusiutuvista lähteistä peräisin, sekä uudet energiatehokkaammat ja vähemmän saastuttavat tekniikat. EU: n menetelmiin liittyvät ongelmat liittyvät sääntöjen avoimuuden puutteeseen ja siihen, miten eri EU: n elimet, jotka sallivat Kioton pöytäkirjan noudattamisen, tulkitsevat niitä. IPCC: n laatimia standardeja pidetään EU: n sopivana perustana hiilidioksidin kirjanpitomenetelmille, mutta niitä ei ole sisällytetty EU -direktiiviin siten, että ne antavat selkeitä ohjeita teollisuudelle.
Puhtaan kehityksen mekanismin hiilen kirjanpito keskittyy vain metsitykseen ja metsitykseen, prosessiin, jossa paljas tai aikaisempi viljelymaa muutetaan metsään. Se perustuu kokonaan maankäyttöön ja tulevaisuuden ennusteisiin, ja siinä oletetaan, että metsien hiilen sitominen on vain lyhytaikainen, väliaikainen päästökaasujen poisto, ja viiden vuoden ajanjaksolla ne todennäköisesti vapautuvat tunnelma jälleen. Koska puhtaan kehityksen mekanismin laskelmiin sisältyy vuosittaisia lukemia, jotka lasketaan keskimäärin viiden vuoden jaksoilta, ne ovat yleensä vähemmän tarkka menetelmä hiilidioksidin kirjanpidolle vuosittain.
Vapaaehtoinen hiilistandardimenetelmä on eräänlainen katkomenetelmä, jota käytetään muuten vaatimustenvastaiseen ja vapaaehtoiseen kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseen. Se käyttää CDM -laskelmia keskimäärin vuodessa. Se on ainoa lähestymistapa, joka ei noudata tiukasti Yhdistyneiden kansakuntien ilmastonmuutosta koskevan puitesopimuksen (UNFCCC) asettamia standardeja.
UNFCCC tai Kioton pöytäkirja eivät kerro yksityiskohtaisesti, miten hiilikauppa toteutettaisiin päästöstandardien noudattamiseksi. Sekä hiilen sitominen että hiilipäästöhyvitysten kauppa kansakuntien ja teollisuuden välillä olivat hiilenlaskentamenetelmiä, joihin osallistui monia harmaita alueita. Reaaliaikaisen hiilen kirjanpidon käyttäminen, jossa lasketaan hiilidioksidipäästöt esimerkiksi silloin, kun metsäpuuta hakataan ja istutetaan uudelleen, on tarkin kirjanpitomenetelmä tapahtumille. Tällaisten tarkkojen ja ajantasaisten laskelmien kustannukset, joissa luottoja ja velkoja on jatkuvasti käsiteltävä taseessa, luovat varastojärjestelmiä, jotka ovat epäkäytännöllisiä ja liian kalliita ylläpitää. Tästä syystä hiilen kirjanpitoprosessissa tarkastellaan yleensä vain laajoja muutosalueita, kuten kokonaisia metsiä ja useiden vuosien keskiarvoja.