Ihmisen immuunikatovirus (HIV) on virus, joka aiheuttaa hankittua immuunipuutosoireyhtymää (AIDS). Se leviää tartunnan saaneiden kehon nesteiden kautta, jotka pääsevät tartuttamattoman henkilön verenkiertoon. Tartunta tapahtuu useimmiten peräaukon tai emättimen yhdynnän aikana, kun injektiona käytettävien huumeiden käyttäjät jakavat neuloja tai kun terveydenhuollon työntekijää pistetään neulalla, joka sisältää tartunnan saanutta verta. Lisäksi raskaana oleva nainen, joka on HIV -positiivinen, voi siirtää HIV: n lapselleen synnytyksen tai imetyksen aikana. HIV -ennaltaehkäisy on hoito, jonka tarkoituksena on estää HIV: n leviäminen; HIV-ennaltaehkäisyä on kahdenlaisia: altistusta edeltävä profylaksia ja altistuksen jälkeinen ennaltaehkäisy.
Ennaltaehkäisevä ennaltaehkäisy (PrEP) on lapsenkengissään. Vuonna 2010 Centers for Disease Control (CDC) oli parhaillaan arvioimassa, voisiko kahden antiretroviraalisen yhdistelmän – HIV: n hoitoon jo käytettyjen lääkkeiden – yhdistelmä estää HIV: n tarttumasta elimistöön. Kliiniset tutkimukset tehtiin HIV -riskiryhmien keskuudessa useissa maissa, mukaan lukien Yhdysvallat, Thaimaa ja Botswana, mutta riittävästi todisteita ei ollut kerätty varman johtopäätöksen tekemiseksi PrEP: n tehosta.
Valotuksen jälkeinen ennaltaehkäisy (PEP) on pidempi ja paremmin vakiintunut. Tällaiseen HIV-ennaltaehkäisyyn kuuluu 28 päivän antiretroviraalikurssin antaminen henkilölle, joka on joutunut kosketuksiin HIV-potilaan kehon nesteiden kanssa. Yleisimmin PEP: tä käytetään, kun terveydenhuollon työntekijä on juuttunut neulaan, joka sisältää HIV-positiivisen potilaan verta. PEP: tä annetaan myös imeväisille, joiden äidit testaavat HIV-positiivisen. Harvemmin HIV -ennaltaehkäisyä käytetään toisinaan raiskauksen uhrien, niiden, jotka ovat harrastaneet yhteisymmärrystä sukupuolen kanssa sellaisen henkilön kanssa, jolla on tai todennäköisesti on HIV, ja ruiskehuumeiden käyttäjien “aamun jälkeisenä” lääkkeenä.
Tutkimukset terveydenhuollon työntekijöistä ja imeväisistä, joiden äidit ovat HIV -positiivisia, ovat osoittaneet, että HIV -ennaltaehkäisy on tehokkainta, jos se aloitetaan 36-72 tunnin kuluessa. 72 tunnin kuluttua sitä pidetään tehottomana. Terveydenhuollon työntekijöiden keskuudessa koko PEP -kurssin suorittaminen vähentää HIV -tartunnan todennäköisyyttä 79 prosenttia.
Ei-ammatillinen altistumisen jälkeinen profylaksia (nPEP) on edelleen hieman pilvinen ongelma. CDC suosittelee, että henkilö, jolla on ollut muu kuin työperäinen altistuminen tartunnan saaneen henkilön kehon nesteille ja hakee apua 72 tunnin kuluessa, asetetaan 28 päivän antiretrovirushoitoon. Jotkut ihmiset eivät kuitenkaan ehkä tiedä lähdehenkilön HIV -tilaa. Esimerkiksi raiskauksen uhrilla ei ehkä ole aavistustakaan raiskaajan sukupuolihistoriasta tai HIV -asemasta. CDC pysyy suurelta osin hiljaa tästä asiasta ja toteaa vain, että päätös aloittaa HIV-ennaltaehkäisy, kun lähdehenkilön HIV-asema ei ole tiedossa, on tehtävä tapauskohtaisesti.
HIV -ennaltaehkäisy ei ole mitenkään helppo ratkaisu HIV -altistumisongelmaan. Antiretroviraaliset lääkkeet ovat kalliita, usein kiellettyjä ihmisille, joilla ei ole sairausvakuutusta. Lisäksi monet ihmiset kärsivät vakavista sivuvaikutuksista niiden käytön aikana. Yleisiä haittavaikutuksia ovat pahoinvointi, oksentelu, ripuli, päänsärky ja väsymys. Joskus haittavaikutukset ovat niin ahdistavia, että yksilöt eivät pysty suorittamaan määrätyn lääkityksen koko 28 päivän kurssia.
Toistuva antiretroviraalisten lääkkeiden käyttö voi lisätä henkilön riskiä saada hoitoa kestävä HIV-muoto. CDC: n mukaan kuitenkin antiretroviraalinen hoito HIV -altistuksen jälkeen on tällä hetkellä paras mahdollinen HIV -ennaltaehkäisy. Tarkempia tietoja CDC: stä löytyy sen verkkosivuilta.