Huilukonsertto on teos soolohuilulle ja instrumentaalisäestykselle, kuten orkesterille. Huilukonsertot on kirjoitettu ensimmäisen kerran barokin aikana ja ne ovat edelleen osa säveltäjien tuotantoa nykyaikana. Huilukonsertto on tavallisesti kirjoitettu kolmella tai neljällä erällä, sisältäen vähintään yhden hitaan osan. Huilulle tarkoitettu osa on yleensä kirjoitettu kontrastina orkesterin kanssa, sooloinstrumentin ja orkesterin eri äänet muodostavat vuoropuhelun, jossa huilu voi liikkua säestyksen kanssa tai sitä vastaan.
Huilu on puupuhallinperheen soitin. Sen poikkeuksellisen tasainen ääni syntyy ilman virtauksesta instrumentin aukon poikki, mikä aiheuttaa ilman värähtelyä aukossa. Ääni on ristiriidassa ruoko -instrumentin, kuten oboen, terävämmän äänen kanssa. Jotkut huilutyypit on suunniteltu puhaltamaan toisesta päästä, mutta länsimainen konserttihuilu puhaltaa flautisti aukon sivussa.
Monet huilukonsertot on kirjoitettu barokin aikana, ja säveltäjien, kuten Antonio Vivaldin ja Johann Joachim Quantzin, teokset ovat osa monien nykytaiteilijoiden ohjelmistoa. Barokkikauden lopussa useita huilukonserttoja kirjoitti Carl Philipp Emanuel Bach, joka kirjoitti huilumusiikkia Fredrik Suurelle Saksalle. Yksi klassisen ajan tunnetuimmista huilukonsertoista on Wolfgang Amadeus Mozartin huilukonsertto nro 1 G -duuri. Tämä teos koostuu kolmesta liikkeestä, ja sen Adagio -toinen osa antaa täyden ohjauksen huilun ilmeikkäisiin ominaisuuksiin. Mozart kirjoitti huilukonsertonsa nro 2 D -duuri oboelle, mutta myöhemmin hän sovitti sen esitettäväksi huilukonsertona; se on osa monien nykyaikaisten orkestereiden ohjelmistoa.
Huilukonsertot 20- ja 21 -luvuilta tarjoavat erilaisia vastakkaisia tyylejä ja lähestymistapoja, ja kappaleiden määrä vaihtelee kahdesta viiteen. Carl Nielsenin huilukonsertto, kirjoitettu vuonna 1926, on pitkä teos kahdessa erässä, joista ensimmäinen on tyyliltään sinfoninen ja toinen dramaattisempi. Konsertossa on vuoropuhelua huilun ja muiden instrumenttien välillä, mukaan lukien muut puupuhaltimet. Christopher Rousen vuonna 1993 kirjoittama huilukonsertto on viidessä erässä ja sisältää viittauksia kelttiläiseen musiikkiin; sen keskusliike on elegia. 21 -luvulla Kalevi Ahon huilukonsertto mahdollistaa huilun laajuuden ja virtuoosuuden näyttämisen säilyttäen samalla lyyrisen tunnelman ja säveltäjälle tyypillisen tunnelman.