Pääomalaina on mikä tahansa erääntynyt velka, jonka katsotaan olevan etuoikeudeltaan alempi kuin muut velkasitoumukset, joita pidetään ensisijaisina. Toissijainen velka voi olla laina, joukkovelkakirjalaina tai jonkinlainen joukkovelkakirjalaina. Yleensä velkaa ei makseta ennen kuin muut ensisijaisena pidetyt velat on suoritettu.
Pohjimmiltaan pääomalainan käsite luo hierarkian siitä, miten velkasitoumukset jaetaan, kun resurssit ovat tiukat. Suurin osa huonommasta velasta maksetaan ehtojen mukaisesti niin kauan kuin kassavirta pysyy vakaana ja riittää kattamaan kaikki maksamattomat velat. Kuitenkin, jos velallisella on alijäämä, velan alistamisprosessi pannaan täytäntöön, jolloin velat asetetaan tosiasiallisesti tiettyyn maksujärjestykseen.
Yksi esimerkki siitä, miten huonompi velka toimii toteutettuna, löytyy konkurssista. Tämäntyyppisiin toimiin kuuluu usein omaisuuden selvittäminen konkurssin julistavan henkilön tai yhteisön velkojen lopulliseksi osittaiseksi hoitamiseksi. Mahdollisesti huonommassa asemassa oleviin velkoihin kuuluvia velvoitteita käsitellään vasta, kun ensisijaiset velat on saatettu, paikallisille ja kansallisille hallituksille maksettavat verot ja selvittäjän soveltamat maksut.
Jopa kun pääomalaina on käsitelty, tämäntyyppiseen velkaan sovelletaan edelleen hierarkiaa. Mahdolliset velvoitteet, jotka on luokiteltu ylemmälle etuoikeusasemalle kuuluville veloille, käsitellään ensin. Kaikki jäljellä olevat erät luokitellaan huonommassa etuoikeusasemassa oleviksi veloiksi, ja ne saavat viimeisenä minkä tahansa maksun.
Pääomalainojen määrittäminen edellyttää, että ymmärretään konkurssiin ja yritysten selvitystilaan sovellettavat lait maassa, jossa toiminta tapahtuu. Eri maat tarjoavat ohjeita, joita on noudatettava luokittelematta velkaa. Ehdotetun konkurssisuunnitelman on ensin tarkistettava jonkin tyyppinen tuomari tai tuomari, joka on ensin hyväksytty, ja esitettävä sen jälkeen velkojille panosta varten. Ei kuitenkaan ole epätavallista, että tuomari saa viimeisen sanan velkojen luokittelusta, koska monet velkojat tekisivät selvästikin kaiken voitavansa saadakseen ne ensisijaiseksi tai etuoikeutetuksi velaksi eikä huonommaksi velvoitteeksi.
Puhutaanpa sitten huonommassa asemassa olevista pankkiveloista, etuoikeudellisista velkakirjoista tai muista sijoitusvälineistä, velkojen priorisointiprosessi auttaa maksimoimaan kunkin velkojan mahdollisuudet saada ainakin osittainen korvaus velallisen veloista. Tästä näkökulmasta tämän velkahierarkian luominen ei ainoastaan tarjoa velalliselle tiettyä suojaa, vaan myös jokaiselle velkojalle.