Intercontinental ballistic Missile (ICBM) on pitkän kantaman räjähdysaine, joka voi ylittää valtameret ja maanosat. Monilla maailman suurvalloilla, mukaan lukien kaikki YK: n turvallisuusneuvoston jäsenet, on kyky käynnistää ICBM: t. Koska näillä aseilla on usein ydinaseita, ne ovat erittäin tuhoisia, ja ne laukaistiin vasta äärimmäisissä olosuhteissa, kun muut keinot ovat epäonnistuneet. Useimmilla mailla on käytössä valvontajärjestelmät, joilla havaitaan ICBM: ien esiintyminen ilmatilassa, ja jotkut maat ovat myös yrittäneet suunnitella järjestelmiä, jotka voisivat neutraloida nämä ohjukset.
Ensimmäinen ICBM näyttää olevan Neuvostoliiton kehittämä kylmän sodan aikana, ja Yhdysvaltojen ja Kiinan kaltaiset vallat seurasivat nopeasti, kun venäläiset esittivät tekniikan. ICBM: t olivat suuri kysymys kylmässä sodassa, koska osallistujamaat olivat ymmärrettävästi huolissaan ohjuslaukaisuista, jotka voisivat uhata suurkaupunkeja. Jotkut poliitikot pitivät ICBM -tekniikan leviämistä kylmän sodan aikana itse asiassa pelotteena vastavuoroisesti turvatun tuhon doktriinin mukaan, jossa todetaan, että suurvallan käyttämä ydinase johtaa tuon tuhon tuhoamiseen.
ICBM: itä ohjaava tekniikka on itse asiassa varsin hienostunut, kun ajatellaan, että ne on suunniteltu räjähtämään törmäyksen jälkeen. Räjähdysmateriaalin lisäksi ICBM: ssä on myös ohjausjärjestelmä. Lähtövaltio voi syöttää määränpään, ja ICBM korjaa reitin lennon aikana varmistaakseen, että se osuu oikeaan kohteeseen. Jotkut ICBM -laitteet voivat myös hajota useiksi pommituksiksi laajemman vahingon varalta. Koska ICBM: llä on pitkä kantama, laitetta voidaan käyttää hyökkäämään kansaan turvalliselta etäisyydeltä, mikä on houkutteleva tapa käydä sotaa monille kansakunnille.
Ballistisia ohjuksia voidaan laukaista myös sukellusveneistä ja joistakin aluksista. Useat maat ovat myös kehittäneet ballistisia ohjuksia, joiden kantomatka on lyhyempi ja joita voidaan kutsua keskipitkän tai lyhyen kantaman ballistisiksi ohjuksiksi sen mukaan, kuinka paljon maata ne voivat peittää. Nämä ohjukset kehitetään usein varhaisessa vaiheessa kansakunnan ballististen ohjusten ohjelmassa, ja tällaisen ohjuksen laukaisua pidetään yleisesti huolestuttavana, koska se osoittaa, että kansakunta kehittää tekniikkaa ICBM: ien luomiseksi.
Sen lisäksi, että ICBM: ää käytetään tuhoamiseen vastakkaisissa maissa, sitä voidaan käyttää myös satelliittien laukaisuun. Neuvostoliiton satelliitti Sputnik laukaistiin vuonna 1957 esimerkiksi venäläisen ICBM -tekniikan avulla. Sputnikin lanseeraus herätti massan paniikkia länsimaissa, koska se oli ratkaiseva osoitus Venäjän ilmailu- ja avaruusvallasta. ICBM -laitteita testataan myös rutiininomaisesti ilman räjähteitä sen varmistamiseksi, että ne ampuvat oikein ja tarkentaa ohjausjärjestelmiä; ihmiset, jotka asuvat lähellä sotilastukikohtia, ovat saattaneet huomata ICBM -laukaisut.