Ilmailulaki kattaa koko lentomatkustamisen, mukaan lukien rahti- ja matkustajaliikenne, virkistyslennot ja ilmatilaprotokolla. Tämän tyyppisellä lailla on usein jonkinlainen perusta kansainvälisen oikeuden ja jopa siviilioikeuden kanssa. Yhdysvalloissa ilmailulainsäädäntöä hallinnoi Federal Aviation Administration (FAA). Monilla muilla valtioilla on samanlaiset sääntelyelimet, kun taas kansainvälinen ilmailulaki määritellään allekirjoitetuilla sopimuksilla, kuten Montrealin yleissopimuksella, ja kansainvälisillä elimillä, kuten Yhdistyneiden Kansakuntien kansainvälisellä siviili -ilmailujärjestöllä (ICAO).
Ilmailulaki on suhteellisen uusi oikeudellisen sääntelyn haara. Koska käytännön ilmailu tuli todella mahdolliseksi vasta 20 -luvulla, sääntelyä, kansainvälistä yhteistyötä ja lainkäyttöä koskevat ajatukset ovat melko uusia käsitteitä. FAA on yksi maailman vanhimmista ilmailulakeista, joka perustettiin ensin lentoliikennelailla vuonna 1926 ja virallisesti vuoden 1958 liittovaltion ilmailulain kautta. Kun muut maat hyväksyivät liittovaltion ilmailupolitiikan, kansainvälisten ryhmien, kuten ICAO mahdollisti ilmailulainsäädäntöä koskevien kiistojen ja neuvottelujen foorumin maailmanlaajuisesti.
Yksi ilmailulainsäädännön tärkeimmistä osista on lentäjien lupakirjoja koskevat säännöt ja määräykset. Lupakortteja käyttävät lentäjät voivat saavuttaa uudet sertifiointitasot koulutusohjelmien, harjoituslentojen ja kokeiden avulla. Vahvistetut lupamenettelyt auttavat varmistamaan kaikkien ilmassa olevien ihmisten turvallisuuden takaamalla, että kaikki lentäjät ovat täyttäneet turvallisuus- ja koulutusvaatimukset. Samanlaisia tavoitteita varten monet ilmailulainsäädännön suuntaviivat sisältävät huoltovaatimukset kullekin ilma -alukselle.
Matkustajien käyttäytyminen ja kohtelu ovat myös ilmailulainsäädännön lähde. Koska matkustajat voivat aiheuttaa turvallisuusriskejä lentokoneissa, heidän käyttäytymistään on usein rajoitettu lailla. Lait, jotka kieltävät tupakoinnin tai tiettyjen elektronisten laitteiden käytön lentokoneessa ollessaan, ovat tyypillisesti ilmailun lainsäädäntöelinten, kuten FAA: n, määräämiä lakeja. Koska matkustajat ovat myös mahdollinen vastuu, jotkin ilmailulainsäädännön sopimukset, kuten Montrealin yleissopimus, säätelevät vähimmäisvakuutusta, joka lentoyhtiöllä on oltava jokaiselle lennon matkustajalle.
ICAO auttaa selvittämään kansainvälisiä ilmailulainsäädäntöongelmia tarjoamalla standardeja, joita kaikkien YK: n allekirjoittaneiden on noudatettava. Tämä sisältää onnettomuustutkintaa koskevan pöytäkirjan, standardoidut viestintämenetelmät kansainvälisten lentoasemien ja lentoliikenteen harjoittajien välillä ja jopa vakiomuotoiset passit, jotka voivat vähentää matkustajien tullikysymyksiä. ICAO auttaa myös ylläpitämään järjestystä ilmailumaailmassa myöntämällä maailmanlaajuisesti käytettyjä lentokoneiden rekisteröintinumeroita ja standardoituja lyhenteitä lentoasemille ja lentoyhtiöille.