Inflaatio on tavaroiden ja palveluiden kustannusten jatkuva nousu määriteltävässä taloudessa, kuten alueen, kansan tai maanosan taloudessa. Se johtuu useista syistä, joista yksi yleisimmistä on se, että kauppiaat korottavat hintojaan säilyttääkseen voittomarginaalit nousevien kustannusten, kuten työvoiman ja energian, vuoksi. Näiden kustannusten nousuprosentti – inflaatio – mitataan erittäin huolellisesti ja raportoidaan säännöllisesti.
Keskivertokuluttajan näkökulmasta inflaation välitön vaikutus on se, että valuutta menettää osan ostovoimastaan; mitä korkeampi inflaatio, sitä suurempi tappio. Eli jos vuotuinen inflaatio on 2 % vuodessa, kuluttaja tarvitsee 1.02 dollaria (USD) ostaakseen sen, mikä maksoi 1 dollarin vuotta aiemmin.
Inflaatiosta voi muodostua noidankehä – kuluttaja, joka tarvitsee nykyään 1.02 dollaria ostaakseen sen, mikä maksoi hänelle 1 dollarin vuotta aiemmin, anoo työnantajaltaan palkkojen korotusta kompensoidakseen ostovoiman menetystä. Korotuksen myöntävä työnantaja kohtaa puolestaan kohonneita työvoimakustannuksia, jotka voidaan kattaa nostamalla tavaroiden tai palveluiden hintoja.
Vaikka jotkut pitävät inflaatiota haitallisena taloudelle, tosiasia on, että useimmat taloustieteilijät pitävät sitä toivottavana dynaamisessa, kasvavassa taloudessa. Vaikka ei olekaan yksimielisyyttä siitä, mikä olisi ihanteellinen inflaatio, hallitukset ja keskuspankit maailmanlaajuisesti yrittävät hallita rahan tarjontaa ja hintaa niin, että se pysyy kohtuullisena, mutta ei poista sitä kokonaan. Alle 5 prosentin vuotuinen inflaatio miellyttäisi useimpia rahoitusviranomaisia.
Inflaatiolla on syvällisiä vaikutuksia muihin talouden osa-alueisiin kuin keskivertokuluttajan ostopäätöksiin. Esimerkiksi sijoittajat ovat huolissaan inflaatiosta, koska se vähentää heidän sijoituksistaan saamaa reaalituottoa. Sijoittaja, joka saa 10 prosentin tuoton sijoituksilleen vuodessa taloudessa, jonka inflaatio on 4 prosenttia, on itse asiassa ansainnut 6 prosentin reaalikasvua; jos korko on yli 10 %, sijoittaja on todellakin hävinnyt, koska hänen ostovoimansa on heikentynyt.
Inflaation ja luottokustannusten tai korkojen välillä on myös vahva suhde. Lainatun rahan korot ovat aina korkeammat kuin inflaatio, koska muuten lainanantaja menettäisi ostovoimansa. Näin ollen taloudessa, jossa inflaatio on alhainen, myös lainarahan korot ovat alhaiset, mikä tekee luotonannosta helpommin edullista. Taloudessa, jossa inflaatio on korkea, lainatuista varoista perittävä korko on kuitenkin korkea. Korkeat luottokustannukset tukahduttavat talouden, koska liiketoiminnan laajentaminen rahoitetaan usein lainarahalla. Lisäksi joidenkin yritysten ja hallitusten on joskus lainattava varoja toimintakulujensa kattamiseksi epäsäännöllisen kassavirran vuoksi.
Inflaatiota esiintyy myös silloin, kun hallitus yksinkertaisesti tulostaa liikaa rahaa, mikä usein johtaa ilmiöön, jota kutsutaan hyperinflaatioksi. Tämä tapahtui useissa maissa eri aikoina 20-luvun aikana. Yhdessä vaiheessa vuonna 1923 Saksan Weimarin tasavallassa painettiin seteleitä, joiden nimellisarvo oli 100 biljoonaa Saksan markkaa, ja 1 USD:n arvo oli 4 biljoonaa (4,000,000,000,000 20 1946 41 21) Saksan markkaa. Korkein maailmanlaajuisesti mitattu inflaatio 2008-luvulla oli Unkarissa heinäkuussa 5,500, yli XNUMX kvintiljoonaa prosenttia kuukaudessa &emdash; nopeus, jolla hinnat kaksinkertaistuivat kolmentoista tunnin välein. Vakavin XNUMX-luvulla havaittu hyperinflaatio oli sitä vastoin Zimbabwessa vuonna XNUMX, jossa se oli noin XNUMX XNUMX % kuukaudessa ja hinnat kaksinkertaistuivat noin viiden päivän välein. Hyperinflaatio on kriittinen uhka minkä tahansa maan kansalliselle turvallisuudelle, koska väestö menettää luottamuksensa maan valuuttaan ja sen liikkeeseen laskeneeseen hallitukseen.
Inflaatiota seurataan Yhdysvalloissa tiiviisti, ja päävastuu inflaatiovauhdin mittaamisesta ja raportoinnista kuuluu hallituksen työministeriölle. He tekevät tämän laskemalla tyypillisten kulutustavaroiden ja palveluiden markkinakorin keskimääräiset kustannukset, mukaan lukien esimerkiksi asumis- ja energiakustannukset. Inflaatio on laskettu vertaamalla näitä tietoja aiemmin kerättyihin tietoihin. Hakemalla näitä tietoja valtakunnallisista lähteistä osasto pystyy tunnistamaan myös alueelliset inflaatioluvut, jotka voivat vaihdella suurestikin esimerkiksi energian ja asumisen erilaisten kustannusten vuoksi eri puolilla maata. Nämä tiedot kootaan ja raportoidaan kuukausittain kuluttajahintaindeksinä (CPI), joka on laajalti hyväksytty viralliseksi inflaatioasteen mittariksi.