Interaktiivinen taide on mikä tahansa taide, joka ottaa katsojan mukaan luovaan prosessiin. Interaktiivinen taide yrittää haastaa perinteisen rajan taiteilijan ja “yleisön” välillä. Se voi käyttää fyysistä välinettä, kuten asennustaiteen tapauksessa, tai se voi olla puhtaasti digitaalinen ja Internet-pohjainen. Interaktiivinen taide käyttää usein laskentatehoa hallitakseen vastauksia katsojien toimiin.
1900 -luvun alun taideliike Euroopassa ja Pohjois -Amerikassa loi perustan interaktiivisen taiteen syntymiselle. Ihmiset alkoivat kyseenalaistaa taiteilijan, työn ja katsojan roolia taiteessa. Ranskalais-amerikkalainen taiteilija Marcel Duchamp on saattanut luoda yhden ensimmäisistä interaktiivisen taiteen esimerkeistä 1920-laitteellaan Rotary Glass Plates. Hänen koneensa käytti moottoria pyörimään suorakulmaisia lasikappaleita, joihin oli maalattu ympyräsegmenttejä. Kun katsotaan 3.28 metrin etäisyydeltä, muodostui optinen harha täysistä ympyröistä.
Teknologia vaikuttaa yleensä näkyvästi interaktiiviseen taiteeseen. Jotta taideteos olisi vuorovaikutteinen, sillä on oltava jokin tapa havaita katsojan toimet. Tämä voi olla fyysisten antureiden tai Internet-pohjaisen taiteen tapauksessa tietokoneen syöttölaitteiden, kuten hiiren, muodossa. Työssä on tyypillisesti oltava myös erityinen tapa reagoida panoksiin. Usein suuri määrä tuloksia on mahdollista ja paljon tilaa katsojan tulkinnalle.
Jotkut installaatiotaideteokset ovat vuorovaikutteisia. Kiinnostus interaktiivisten installaatioiden luomiseen lisääntyi 1990 -luvulla, kun digitaalitekniikka kehittyi riittävän pitkälle. Interaktiiviseen asennustaiteeseen upotetut anturit voivat reagoida lämpötilan, liikkeen tai katsojan läheisyyteen tarjotakseen ainutlaatuisen kokemuksen. Interaktiivisen installaatiotaiteen fyysisiä teoksia esitetään yhä enemmän museoympäristössä.
Interaktiivinen arkkitehtuuri on ajatus suunnitellusta ympäristöstä, joka käyttää jonkinlaista laskentaa fyysisten vastausten hallintaan käyttäjien kanssa. Osa interaktiivisen arkkitehtuurin perustyöstä syntyi kybernetiikan, sääntelyjärjestelmien tutkimuksen, parissa 1960 -luvun alussa. Seuraavien vuosikymmenten digitaalinen kehitys teki interaktiivisesta arkkitehtuurista sekä teknisesti että taloudellisesti mahdollista. Interaktiivinen arkkitehtuuri on uusi ja kehittyvä käsite, mutta sillä on paljon yhteistä vuorovaikutteisen taiteen kanssa.
Videopelit ovat vuorovaikutteisia sovelluksia, mutta jotkut kriitikot kyseenalaistavat ehdotuksen, että ne muodostavat interaktiivisen taiteen. Usein videopeleissä on hyvin vähän tilaa, että käyttäjä voi vaikuttaa pelin luoviin ulottuvuuksiin, kuten juoni. Esimerkiksi pelissä voi olla vain kaksi mahdollista loppua: voitto tai tappio. Tässä tapauksessa monet kriitikot väittävät, että peli ei ole taidetta, koska se ei ole avoin.