Intialainen penni tarkoittaa mitä tahansa senttiä kolikoita, jotka lyötiin Yhdysvalloissa vuosien 1859 ja 1909 välillä. Näissä kolikoissa on samanlainen kuva kuin Vapaudenpatsaan pää, jossa on höyhenpeite. Koska päähine muistutti alkuperäiskansojen kulttuureissa perinteisesti käytettyjä, kolikko tunnettiin nimellä Intian penni tai intialainen pään sentti. James Barton Longacre saa kiitoksensa kolikon suunnittelusta, kun hän työskenteli kaivertajana Philadelphian rahapajassa. Noin 1.85 miljardia intialaista penniä lyöttiin sen 50 vuoden elinkaaren aikana.
Huolimatta suuresta määrästä näitä kolikoita, jotka oli alun perin lyöty, suhteellisen harvat selviävät. Tämän vuoksi kaikki intialaiset penniä ovat vähintään 1 dollarin arvoisia (USD), kunhan päivämäärä voidaan lukea, sekä rahapajan tunnus, jos sellainen on. Kolikoiden arvot perustuvat yleensä näytteen harvinaisuuden ja sen tilan yhdistelmään. Tietenkin näin on useimpien keräilyesineiden tapauksessa, mutta kolikoiden olosuhteet mitataan standardoidulla asteikolla, joka on merkitty kirjaimilla ja numeroilla. Täydellisessä kunnossa oleva kolikko, joka on merkitty nimellä MS-65, on halutuin, mutta muut kolikot, jotka ovat vähemmän koskemattomassa kunnossa, kuten VG-8 tai G-4, voivat silti olla arvokkaita, kuten Intian pennin tapauksessa.
Arvokkain intialainen penni on 1877 -numero. Olipa syy mikä tahansa, hyvin harvat 1877 intialaista penniä lyötiin – itse asiassa alle miljoona. Tämä niukkuus ja se, että vain harvat 1877 penniä on pidetty hyvässä kunnossa, antaa kolikolle ylivoimaisesti korkeimman arvon kaikista Intian penneistä. Erittäin hyvässä tai VG-1877-kunnossa oleva 8 penni voidaan myydä yli 400 dollarilla.
Kolmen vuoden ajan Intian penniäissarjassa kolikot koostuivat 88% kuparista ja 12% nikkelistä. On vähän tunnettu tosiasia, että tämä kolikko tunnettiin nimellä ”nikkeli” sen nikkelipitoisuuden vuoksi. Tämä tapahtui ennen viiden sentin kolikon liikkeeseenlaskua, jonka tunnemme nykyään nikkelinä. Vuonna 1864 seosseos muutettiin 95 -prosenttiseksi kupariksi, ja loput 5% koostui tinaa ja sinkkiä. Tämä pienensi tehokkaasti kolikon painoa yli kolmanneksen. Tätä seosta käytettiin monien vuosien ajan, mutta siitä luovuttiin myöhemmin myös kuparipinnoitetun sinkin hyväksi vuonna 1982.