Investointimenot liittyvät yleensä tuotantohyödykkeiden luomiseen ja hankkimiseen tarkoituksena käyttää niitä taloudellisen tuotannon edistämiseen. Pääomahyödykkeet ovat tuotteita, joita tarvitaan muiden tavaroiden luomiseen. Näitä kohteita voivat olla laitteet, koneet, rakennukset ja tiet. Yksilöt, yritykset ja hallitukset yrittävät käyttää investointimenoja saadakseen tietynlaiset menot toimimaan heidän hyväkseen tuottamalla pitkäaikaisia etuja.
Hallitus saattaa haluta käyttää tämän tyyppisiä menoja yrittäessään lisätä sisäisten virastojen menettelyjen tehokkuutta. Sitä voidaan käyttää auttamaan kansakunnan yleisten pääomavarantojen siirtämisessä eteenpäin talouden kokonaiskasvun edistämiseksi. Näitä menetelmiä ja tekniikoita voidaan käyttää useilla tuottavilla tavoilla, ei ainoastaan valtion itsensä auttamiseksi, vaan myös avun antamiseksi muille valtion elimille. Esimerkiksi Yhdysvaltain hallitus saattaa halutessaan ottaa osan varoistaan ja sijoittaa ne suoraan valittuihin valtion ja paikallishallinnon hallinnoimiin hankkeisiin yrittääkseen jälleen edistää talouskasvua. Valtion investointimenojen lisäkäyttötarkoituksia ovat aineellisen pääoman hankkiminen mahdollisen pitkän aikavälin hyödyn saamiseksi, koulutusohjelmat sekä tutkimus- ja kehityshankkeet, jotka tuottavat tulosta tulevaisuudessa.
Monet taloustieteilijät pitävät investointimenoja oleellisena osana hallituksen talouden kollektiivista kysyntää ja ensisijaisena indikaattorina sen taloudellisen kehityksen tilasta. Tällaisella kulutuksella on kuitenkin haittapuoli. Sitä pidetään yleisesti epävakaimpana kokonaiskysynnän arvioinnin tekijänä. Investointimenojen määrä määritellään perinteisesti odotetulla tuottoasteella, joka riippuu suuresti nykyisestä korosta ja talouden ennustetusta tilasta. Tämä tarkoittaa yleensä sitä, että yritysten yleinen mieliala voi tuolloin vaikuttaa merkittävästi investointien määrään ja talouskasvun vauhtiin.
Kun otetaan huomioon kaikki tekijät, jotka määrittävät investointimenot, sijoittaminen on usein verrattavissa kulutukseen. Molemmat toimet ovat ratkaisevia osia talouden kumulatiivisesta kysynnästä. Investointimenot alkeellisimmalla tasolla syntyvät yleensä yksilön tai organisaation päätöksellä lykätä kulutusta ja etsiä mahdollisuuksia pääoman keräämiseen. Tämä päätös johtaa usein talouden tuotantomahdollisuuksien lisääntymiseen.