Mikä on itäinen susi?

Itäistä susiä pidetään yleisesti harmaan suden alalajina. Se on kotoisin suurelta osin Pohjois -Amerikkaa, vaikka sen levinneisyys on kutistunut huomattavasti viimeisten 100 vuoden aikana. Tätä pientä susiä pidetään usein kojootina, osittain koon ja osittain värin vuoksi, mutta se on todellinen susi.

Itäisen susi -levinneisyysalue on rajoitettu pieneen osaan Kanadaa ja Yhdysvaltoja, lähinnä Suurten järvien ympäristössä, lähinnä metsästyksen ja elinympäristön menetyksen vuoksi. The Defenders of Wildlife arvioi, että susia on vain pieni osa alkuperäisestä alueestaan ​​Yhdysvalloissa ja alle puolet alkuperäisestä levinneisyysalueesta Kanadassa. Suuri osa näiden eläinten jäljellä olevasta populaatiosta löytyy Pohjois -Minnesotasta, ja jotkut pienet ryhmät sijaitsevat muilla alueilla, kuten Quebecissä ja Wisconsinissa.

On jonkin verran keskustelua siitä, onko itäinen susi erillinen rotu vai ei, vai onko se harmaan susi alalaji. Monet näistä susista on tutkittu geneettisesti ja niillä on havaittu useiden susilajien geenien yhdistelmä. Tämä lisää sekaannusta, kun niitä yritetään luokitella, varsinkin koska geneettiset yhdistelmät vaihtelevat eri populaatioissa.

Naaraat painavat noin 40-65 kiloa (20-30 kg), ja urokset ovat hieman suurempia, painavat 55-80 kiloa (25-35 kg), vaikka jotkut voivat painaa jopa 115 kiloa (52 kg). Ne ovat korkeintaan noin 32 cm (81 tuumaa) olkapäällä, jotkut tuskin yli kaksi jalkaa korkeat (61 cm). Itäisen suden turkki on vaalean punaruskea, ja sitä peittävät pidemmät mustat vartijakarvat, ja se on ulkonäöltään hyvin samanlainen kuin kojootin takki.

Itäinen susi tyypillisesti metsästää pakkauksissa, ja kaikki jakavat tappamisen. Ne tapavat yleensä peuroja, karibuja ja hirviä. Jos suurempaa saalista ei ole saatavilla, he syövät pienempiä nisäkkäitä, kuten hiiriä, kaneja ja härkiä. Majavat ovat myös yhteinen saalis näille eläimille, ja sudet ryntävät kuolleista eläimistä, jos tilaisuus tulee. Lauman sosiaalinen rakenne määrää, mitkä sudet syövät ensin ja mitkä odottavat vuoroaan, mutta kaikille lauman jäsenille annetaan mahdollisuus syödä, kun tapetaan.