Epoodilla voi olla yksi kahdesta määritelmästä. Se voi olla eräänlainen lyyrinen runous, joka koostuu riimistä. Kunkin kytkimen ensimmäinen rivi on yleensä pidempi kuin toinen rivi, ja toinen rivi voi tukea tai heikentää ensimmäistä riviä. Tätä termiä käytetään myös, kun viitataan kuoron jakeeseen, kuten kreikkalaiseen näytelmään. Kun sanaa käytetään tällä tavalla, episodi on ododin kolmas jae, joka yleensä tiivistää sen edeltäneiden kahden jakeen vastakkain olevat merkitykset.
Molemmat epodit syntyivät ja saivat suosiota Kreikassa. Kuoronjakeissa käytetyt jaksot laulavat yleensä kuorot tai taustapelaajat näytelmissä ja teatteriesityksissä. Strofhe ja antistrophe olivat aina näissä jakeissa ennen jaksoa, usein ristiriitaisia ja painavia toisiaan vastaan.
Näissä jakeissa strofhe oli kuin kappaleen aihelause, se yleensä selitti, mistä odeesta oli kyse, ja nimitti joitakin sen hyveitä. Kuoro myös yleensä marssi tai tanssi lavalle laulaessaan strofetta korostaen tuotannon liikettä. Antistrofi tuli seuraavaksi. Tämä jae yleensä kiisti tai kumosi strofen. Usein antistrofi vain osoitti strofen kuvaaman epämiellyttävän puolen, joten kuoro yleensä tanssi tai marssi vaiheen vasemmalle laulaessaan antistrofia.
Epoodia laulaessa kuoro seisoi yleensä paikallaan lavan keskellä. Tämä ododin kolmas osa oli usein yhteenveto ja päätelmä tarinasta, joka antoi katkaistun version kaikesta, mitä tapahtui kahdessa edellä jakeessa. Jaksot kirjoitettiin yleensä riveillä, joissa oli kuusi tai kahdeksan tavua, ja ne puhuttiin hyvin rytmisesti. Kuoroepodit yleensä rimoivat, mutta tämä ei ollut vaatimus.
Esimerkki odeissa olevista aiheista voidaan tilata tällä tavalla: Strofhe saattaisi aloittaa huutamalla Demeterin, kevään jumalattaren, tulisijan ja naisten hyveitä ja vanhurskautta. Antistrofi voisi sitten puhua siitä, kuinka Hades otti tyttärensä Persephonen, mikä sai Demeterin luomaan talven. Tämän odeen jakso luultavasti kertoisi Demeterin armosta ja hänen surustaan. Se voi myös puhua kompromissista, jonka Hades ja Demeter sopivat Persephonen jakamisesta keskenään.
Lyyrisen runouden episodi ei yleensä ole aivan niin monimutkainen, koska se koostuu vain kahdesta rivistä kerrallaan. Jokainen lyyrisen runon pari on episodi. Jokaisen parin pidempi rivi tai aihelause selittää yleensä, mistä parissa on kyse. Lyhyempi toinen rivi alleviivaa yleensä ensimmäisen rivin lisäämällä tietoja. Toisella rivillä näkyy usein aiheen toinen puoli ensimmäiseltä riviltä. Esimerkiksi parin ensimmäinen rivi voi puhua enkelin kasvojen kauneudesta, kun taas toinen rivi kertoo yleisölle, että enkeli itkee.