Uudelleenrakennuslaki ei ole yksittäinen lainsäädäntö, vaan pikemminkin useita lakeja ja täydentävää lainsäädäntöä, jotka Yhdysvaltain kongressi hyväksyi vuosina 1867–1868 Yhdysvaltain sisällissodan jälkeen. Ensimmäinen jälleenrakennuslaki, joka saatettiin voimaan 2. maaliskuuta 1867, jakoi Konfederaation viiteen sotilaspiiriin unionin kenraalien alaisuudessa. Vuoden 1868 loppuun mennessä oli annettu yhteensä neljä jälleenrakennuslakia, joilla valtuutettiin sotilasjohtajat järjestämään, valvomaan ja auttamaan afrikkalaisamerikkalaisten miesäänestäjien rekisteröintiä uusien hallitusten perustamiseksi entisissä liittovaltioissa. Myös muita ehtoja esitettiin jälleenrakennuslaeissa, mukaan lukien unioniin liittymistä koskevat vaatimukset.
Vuosien 1865 ja 1867 välillä kongressi esitti erilaisia suunnitelmia ensimmäiselle jälleenrakennuslaille. Sitten presidentti Andrew Johnson asetti veto-oikeuden lainsäädäntöön vuonna 1867, mieluummin omaa jälleenrakennussuunnitelmaansa, joka kehitettiin vuonna 1865. Johnsonin suunnitelman mukaan osavaltioiden hallitusten palauttaminen jätettiin valkoisille eteläisille, mikä ei tarjonnut afroamerikkalaisille mitään puhetta politiikassa tai äänestyksessä. Itse asiassa Johnsonin presidentin jälleenrakennussuunnitelma asetti entiset liittovaltion vallat takaisin eteläisten hallitusten hallintaan, ja aiemmin takavarikoidut maat palautettiin tällaisille henkilöille. Maaliskuussa 1867 kongressi kumosi Johnsonin veto -oikeuden ja ensimmäinen jälleenrakennuslaki hyväksyttiin.
Vahvistettuaan ensimmäisen jälleenrakennuslain ja valitsemalla sotilaskomentajat kullekin eteläiselle piirille kongressi ymmärsi vaikeiden komentajien kohtaamat vastustuskykyiset valkoiset johtajat, maanviljelijät ja kauppiaat. Jokainen seuraava kongressin hyväksymä jälleenrakennuslaki antoi sotilaskomentajille enemmän vastuuta ja velvollisuuksia uusien hallitusten perustamisessa eteläisiin osavaltioihin sekä yhdistämisvaatimusten asettamiseen. Lyhyesti sanottuna neljä jälleenrakennuslakia perustivat etelään sotilaspiirejä; vaati uusia osavaltion perustuslakeja, jotka kongressi hyväksyi kaikille eteläisille valtioille, jotka liittyivät unioniin; vaati, että kaikille eteläisten osavaltioiden miehille myönnettiin äänioikeus; ja edellytti, että valtiot ratifioivat 14. tarkistuksen, jolla afroamerikkalaiset vahvistettiin laillisiksi kansalaisiksi, ehtona takaisinottamiseen unioniin.
Aikakautena jälleenrakennus alkoi itse asiassa Abraham Lincolnin johdolla vuonna 1863, sisällissodan aikana. Aikakausi päättyi vuonna 1877. Vuosien 1863 ja 1869 välillä lukuisat perustuslakimuutokset ja säädökset poistivat orjuuden, myönsivät kansalaisuuden afrikkalaisamerikkalaisille ja kielsivät kieltämästä ihmisiä äänestämästä rodun tai aiemman sosiaalisen aseman perusteella. Peruslakeihin ja muutoksiin sisältyi 13., 14. ja 15. muutos sekä vuoden 1866 kansalaisoikeuslaki ja neljä vuosien 1867 ja 1868 jälleenrakennuslakia.
Kun otetaan huomioon epävakaa ja ennennäkemätön aikakausi, jokainen muutos ja säädös perustuivat kongressin asettamiin vapauksiin, lakeihin ja yhdistymisvaatimuksiin. Uusia lakeja ja säädöksiä otettiin käyttöön erilaisten jälleenrakennuskauden aikana esiin tulleiden ongelmien ratkaisemiseksi. Keskustelun molemmilla puolilla jälleenrakennuslaki esitti eturistiriitoja ja ideologiaa, mikä usein johti edelleen jakautumiseen eikä ratkaisuun pohjoisen ja etelän, demokraattien ja republikaanien välillä.