Jengi on ryhmä ihmisiä, joilla on yhteinen identiteetti ja yhteinen tarkoitus. Termi on alkanut liittyä nimenomaan katujengiin, jotka järjestäytyvät harjoittaakseen laitonta toimintaa, joka voi vaihdella konfliktien yllyttämisestä muiden jengien kanssa huumekauppaan. Tästä syystä ihmiset ovat yleensä varovaisia käyttäessään sanaa “jengi” varmistaakseen, että ihmiset tietävät, millaisesta ryhmästä keskustellaan. Esimerkiksi historiallisesti rakennusalalla työskennelleitä ihmisryhmiä tunnettiin “jengeinä”, ja tämä käyttö on tullut harvinaisemmaksi sekaannusten välttämiseksi.
Jengin määrittäminen voi olla vaikeaa, koska termillä on juokseva ja usein muuttuva merkitys. Pääsääntöisesti useimmat määritelmät sisältävät ajatuksen siitä, että jengi on organisoitu jollakin tavalla, usein selkeillä johtajilla ja hierarkialla, ja että jäsenet kokoontuvat seurustelemaan ja suorittamaan erilaisia toimintoja säännöllisesti. Joukon jäsenten yhteinen identiteetti voi perustua etniseen alkuperään, kulttuuriin, luokkaan, uskontoon tai muuhun yhteiseen säikeeseen, jonka avulla ihmiset voivat löytää jotain kiinnostavaa toisistaan.
Väkivaltaa harjoittavien jengien mielessä jengi on vanha ja monissa kulttuureissa on runsaasti historiallisia esimerkkejä jengistä. 20 -luvulla jenkkiväkivallasta tuli tärkeä kysymys monille ihmisille, etenkin kaupunkialueilla, joissa suuret vähemmistöistä ja köyhistä yksilöistä koostuvat jengit heikentävät monien asukkaiden elämänlaatua. Nämä katujengit, kuten ne tunnetaan, ovat surullisia väkivaltaisista teoista ja osallistumisesta kyseenalaiseen laillisuuteen.
Vähemmällä tasolla koulun pihajoukoilla on sellaisia, joita jotkut ihmiset pitävät koulutuksessa olevina jengin jäseninä, ihmisiä, jotka suuntautuvat jengin elämäntapaan varhaisessa iässä. Ihmiset, jotka haluavat nähdä jenkkiväkivallan ja jenkkikulttuurin vähenemisen, yrittävät usein seurata koulun pihajoukkojen kehitystä ja tarjota vaihtoehtoja nuorille miehille ja naisille, jotka saattavat tuntea tylsistyneitä, levottomia tai turhautuneita kouluympäristössä estääkseen heidät liittymästä katujengeihin kypsyessään.
Katujengien jäsenet voivat halutessaan tunnistaa itsensä lempinimillä, tatuoinneilla, erityisellä slängillä, graffititunnisteilla tai tietyillä pukeutumistyyleillä. Kaikki jengit eivät kuitenkaan tunnista itseään ilmeisillä symboleilla, etenkin hyvin järjestäytyneet jengit, jotka käyvät kauppaa huumeilla, aseilla ja muulla laittomalla materiaalilla, ja monet vähemmistöryhmien jäsenet ovat valittaneet, että lainvalvonta on kohdannut heidät “jengin jäseniksi” väärän pukeutumisen vuoksi vaatteita tai puhuu väärin.
Väkivaltaisesta jengistä poistuminen voi olla hyvin vaikeaa etenkin syvästi mukana oleville jäsenille eikä jengin reunoille. Yhteisöissä, joissa jengiväkivalta on suuri ongelma, palveluorganisaatiot tarjoavat usein apua ihmisille, jotka haluavat lähteä jengeistä; tällainen apu voi vaihdella ammatillisesta koulutuksesta tatuoinnin poistoon.