Yhdistyminen on yksinkertaisesti järjestely vaimolle miehensä kuoleman sattuessa. Tämäntyyppinen sitova oikeussopimus sisältää yleensä osan vainajan omaisuudesta tai rahasumman, joka varmistaa vaimon taloudellisen selviytymisen, jos hänen miehensä kuolee. Tyypillisesti liiton tulisi tulla voimaan heti aviomiehen kuoleman jälkeen, sen on oltava vaimon elämän ajan tai sen on päätettävä omasta tahdostaan, ja se on tehtävä ennen avioliittoa – tai jos se tehdään avioliiton jälkeen, vaimo voi mitätöidä sopimuksen, jos hän niin katsoo se on hyväksyttävää miehensä kuoleman jälkeen. Sen on myös täytettävä dower -olosuhteet olematta erillään siitä. Liittyminen tulee usein voimaan, jos ei ole jo olemassa olevaa laskua.
Historiallisesti yhdistäminen on käytäntö, joka vahvistettiin laeilla keskiajalla ja joka voi juontaa juurensa muinaisen Babylonin Hammurabi -koodiin. Useimmissa tapauksissa murto-osa miehen omaisuudesta, yleensä kolmasosa tai puolet, luvattiin vaimolle avioliiton yhteydessä huolehtimaan vaimon tarpeista miehensä kuoleman sattuessa. Oli kuitenkin mahdollista, että liittyminen perustettiin häiden lupausten vaihdon jälkeen. Yleensä tämä vaimo tai joku vaimon puolesta maksoi aviomiehelle rahaa tai omaisuutta hänen elämänsä liitosta ja vaimo voi mitätöidä sen.
Tämä käytäntö liittyy usein doweriin. Termi “dower” sai alkunsa saksalaisesta käytännöstä, jonka mukaan sulhanen lahjoitti morsiamen avioliiton solmimisen jälkeen hääyön jälkeisenä aamuna, jos morsian selviytyisi miehestään. Myötäjäiset ovat lahja, jonka morsiamen perhe on tehnyt sulhaselle kihlautumisen aikana ja jota molemmat puolisot käyttävät avioliiton aikana.
Toisin kuin myötäjäiset, aviomies ei kuitenkaan yleensä kyennyt käyttämään doweria avioliiton aikana, ja morsiamen miessukulainen valvoi doweria usein, kunnes vaimosta tuli leski. Siihen aikaan leski pystyi käyttämään tai jakamaan lautasen oman harkintansa mukaan. Tällä politiikalla varmistettiin lesken taloudellinen asema, mutta myös estettiin siitä, että leskestä tuli taakka ympäröivälle yhteisölle.
Vaimoa koskevat säännökset annettiin usein lailla Euroopassa ja itäisessä kulttuurissa, mutta ne liittyivät myös yleisesti uskonnollisiin käytäntöihin. Esimerkiksi liittymistä harjoitetaan edelleen 21. vuosisadalla islamilaisessa uskossa. Islamilaisessa kulttuurissa tämä käytäntö tunnetaan nimellä mahr, ja sekä miehen että vaimon on sovittava siitä. Tämä käytäntö voidaan mitätöidä vaimon teoilla tai avioliiton ehdoilla. Esimerkiksi jos vaimo tekee aviorikoksen tai pyytää avioeroa, liitto voi tulla pätemättömäksi ja mahr palautetaan aviomiehelle tuomarin pyynnöstä.
Yhdistyminen on olemassa myös länsimaisessa kulttuurissa. Se on otettu käyttöön sekä Kanadan että Yhdysvaltojen laissa. Yhdysvaltain lainsäädännössä liittymiseen viitataan yleensä valinnaisena osuutena, ja se jakaa osan jäljellä olevasta omaisuudesta perinnöstä eloon jääneelle puolisolle, jos vainaja ei jätä testamenttia. Joillakin alueilla on myös lauseke, jonka mukaan vainajan lapset voivat vaatia valinnaisen osuuden.