Julkisen talouden teoriassa – jossa käytetään vaihtoehtoista nimeä hyvinvointitalous – on ajatus, että resurssit olisi jaettava tavalla, joka sopii kaikille markkinoiden yksilöille. Useimmissa tapauksissa talouden pitäisi hyödyttää mahdollisimman monia yksilöitä kerrallaan talousliikkeiden kautta. Yksi julkisen talouden teorian suurimmista periaatteista on tulojen tai varallisuuden uudelleenjako; Toisin sanoen, menestyneimpien varat menevät taloudellisen asteikon lopussa oleville henkilöille. Yksilöt ovat tämän talouden tärkeimpiä päättäjiä, eivät suuret yhteisöt tai yritykset. Saattaa kuitenkin olla tarpeen saada suuri hallitus tai keskusyksikkö puuttumaan markkinoihin.
Vapaiden markkinoiden talousyhteiskunnassa useimmat-elleivät kaikki-yksilöt toimivat usein tavalla, joka hyödyttää heidän omaa etuaan. Näin jokainen voi menestyä ja saavuttaa itselleen ja perheelleen hyödyllisiä tavoitteita. Suurin ongelma johtuu siis henkilöistä, jotka eivät halua työskennellä tai joilla ei ole kykyä nousta nykyisen tilanteensa yläpuolelle. Kun näin tapahtuu, julkisen talouden teoria toteaa, että varallisuuden uudelleenjako on välttämätöntä, jotta nämä henkilöt saavuttavat jonkin verran menestystä. Suurin ongelma tässä on kuitenkin se, että varallisuuden uudelleenjako nähdään usein kapitalismin vastaisena vapaiden markkinoiden yhteiskunnassa.
Kaksi yleisintä tapaa, jolla kansakunta sitoutuu julkiseen talousteoriaan tai hyvinvointitalouteen, on käyttää komentotaloutta tai varallisuuden uudelleenjakoa. Komentotalous ratkaisee ongelmia, kun tämä instituutio mittaa luonnon- tai muita taloudellisia resursseja loppukäyttäjille. Sen sijaan, että muutama kunnianhimoinen henkilö saisi suurimman osan resursseista – mikä on mahdollista vapailla markkinoilla – kaikki yksilöt saavat käyttöönsä jonkin verran luonnon- tai taloudellisia resursseja. Päätavoitteena on varmistaa, että kaikki ihmiset ovat tasa -arvoisia taloudellisen vaurauden ja toimeentulon suhteen. Valitettavasti tämä ei ole niin helposti toteutettavissa kuin hyväntahtoisten yksilöiden ensimmäinen ajatus komentotaloudessa.
Varallisuuden uudelleenjako siirtää luonnon- ja taloudellisten resurssien sijoittamisen komentotaloudesta yksilöihin. Tietenkin hallituksen on ehkä varmistettava, että uudelleenjako tapahtuu verojen, maksujen tai muiden menetelmien avulla. Nämä prosessit keräävät tuloja yhdessä vaiheessa ja jakavat sen sitten uudelleen verohyvitysten, sosiaaliturvamaksujen tai muiden keinojen avulla pienituloisille henkilöille. Tuloksena on julkisen valinnan asettaminen – toinen julkisen talouden teorian oppi – yksittäisten käsiin eikä valtion virastoon. Tämä ei kuitenkaan voi jatkua ikuisesti, koska suurempituloiset eivät ehkä pysty tai halua tukea tällaista toimintaa pitkällä aikavälillä.