Bipolaarinen vahvistin on signaalivahvistin, joka pystyy lähettämään useamman kuin yhden lähtösignaalin. Lähtö määräytyy joko signaalin positiivisen tai negatiivisen napaisuuden mukaan, kun se syötetään vahvistinpiiriin. Bipolaarinen vahvistin ei pysty ainoastaan lähettämään useita signaalin napaisuutta vastaavia signaaleja, vaan se voi myös lisätä vahvistusta signaaliin, kun tulosignaali kulkee sen läpi. Tämä mahdollistaa tulosignaalin, joka johtaa alhaiseen kohinaan, mikä on yleinen ongelma eri vahvistinpiireissä.
Bipolaarisen vahvistimen piirin asettelu on suunniteltu minimoimaan melun määrä itse vahvistinpiirissä. Itse asiassa kaikki käytetyt vahvistimet, olivatpa ne bipolaarisia tai ei, on suunniteltava siten, että ne tuottavat mahdollisimman vähän melua. Jos piiriä ei ole suunniteltu minimoimaan kohinaa, syntyvä melu seuraa lähtösignaalia vahvistetun signaalin muodossa.
Bipolaarisen vahvistimen suunnittelu on yksinkertainen. Tulosignaali sovitetaan kohinaimpedanssiin signaalin vastaanottamisen yhteydessä. Piirin koko melu johtuu yleensä piirin etupäässä olevista komponenteista, ja bipolaarisen vahvistimen rakenne minimoi tämän.
Bipolaarisilla vahvistimilla on etu verrattuna muihin vahvistinpiireihin piirin kohinanvaimennusosassa, koska vahvistimen piiri on järjestetty itse. Suurin osa piirissä esiintyvästä kohinasta johtuu tulosignaalin jatkuvasta siirrosta piirikomponentista piirikomponenttiin. Se, että bipolaarisen vahvistimen asettelu ei edistä elektronisen kohinan syntymistä ja että vahvistin sijaitsee yleensä laitepiirin etupäässä, on merkittävä etu vahvistimelle.
Toinen etu bipolaarisen vahvistimen käytölle laitepiirin alussa on se, että vahvistimen tulosignaalin kaikki kohina vähenee vahvistimen luonnollisen kohinanvaimennuksen kautta. Tämä pätee tulosignaalin napaisuudesta riippumatta. Tämän seurauksena bipolaarisia vahvistimia käytetään usein sekä AM- että FM -radiolähetyksissä keinona lisätä vahvistusta tulosignaalin tehoon lisäämättä vahvistusta itse signaalin kohinaan.