Kansainvälinen sovittelu on yritys ratkaista kansojen väliset kiistat. Se toimii samoilla riidanratkaisuperiaatteilla kuin ne, joita sovelletaan yksilöiden välisiin riitoihin. Se on tapa antaa osapuolille valta erimielisyyksien ratkaisemiseen objektiivisella ohjauksella neutraalissa ympäristössä. Kansainvälinen sovittelu voi sisältää asioita, kuten kauppaa ja kaupankäyntiä, tai se voi yrittää estää tai pysäyttää aseellisia konflikteja. Monet maat käyttävät kansainvälistä sovittelua erimielisyyksien ratkaisemiseksi.
Kaupan ja kaupallisten ristiriitojen alalla Maailman kauppajärjestö (WTO) on kehittänyt oman riitojenratkaisujärjestelmänsä. WTO osallistuu aktiivisesti monien kauppakiistojen ratkaisemiseen. Yhdistyneet kansakunnat (YK) on luonut kansainvälisen kaupallisen sovittelun mallilain. Euroopan unioni (EU) on valinnut vaihtoehtoiset riitojenratkaisumenetelmät, kuten sovittelun, EU -maiden tärkeimmäksi poliittiseksi painopisteeksi kaikissa konfliktitilanteissa.
Kansainvälisten kiistojen sovittelijat ovat usein erittäin arvostettuja henkilöitä, jotka ovat vahvasti sitoutuneet ratkaisemaan ongelmat rauhanomaisesti. Suvereeni valtio, joka on vahvasti kiinnostunut kansainvälisestä tai alueellisesta vakaudesta, toimii usein sovittelijana kansainvälisissä kiistoissa. Yksittäisillä kansakunnilla on valtavia resursseja tarjottavana kansainvälisessä sovitteluprosessissa, mukaan lukien poliittiset johtajat, joilla on asiantuntemusta kiistanalaisten kulttuureista ja konfliktin luonteesta.
Kansainvälinen sovittelu voi olla monimutkaista kulttuuristen ja kielellisten esteiden vuoksi. On myös tilanteita, joissa osapuolet tuntevat vahvasti kansallista identiteettiään ja ovat halukkaita käyttämään voimaa nykyisen voimatasapainon ylläpitämiseksi tai kaatamiseksi. Näennäisesti ratkaisemattomien konfliktien sovittelu vaatii syvää ymmärrystä osapuolten valituksista ja sitkeää sitoutumista konfliktin ratkaisemiseen.
Kansainväliset erityisjärjestöt, kuten Amnesty International ja Yhdysvaltain entisen presidentin Jimmy Carterin perustama Carter Center, voivat myös auttaa kansainvälisessä sovitteluprosessissa. Konfliktin osapuolet voivat pitää valtiosta riippumattomia järjestöjä neutraalimpina tilanteessa, koska niillä ei pitäisi olla hallitusten asialistaa, ja ihannetapauksessa niiden ainoa tavoite on ratkaista riita rauhanomaisesti. Tämä on myös otettava huomioon sovittelujärjestöjen, kuten kveekerien, islamilaisen konferenssijärjestön ja Oxfamin, käytössä. Nämä järjestöt työskentelevät konfliktin ratkaisemisen lisäksi myös osapuolten välisen sovinnon aikaansaamiseksi.
Maat voivat myös hakea tai hyväksyä YK: n apua kiistojensa sovittelussa. Osapuolten on ensin hyväksyttävä YK: n sovittelumandaatti, mikä tarkoittaa, että YK: n pääsihteerillä on valtuudet tavata kaikki riidan osapuolet. Hänellä on myös valtuudet kuulla kaikkien osapuolten kanssa ratkaisuja konfliktin ratkaisemiseksi ja ehdottaa ideoita ja ratkaisuja. Muiden kansainvälisten sovittelumuotojen tavoin lopputulos ei ole sitova.