Kyky pitää sähkövarausta tunnetaan jännitekapasitanssina. Sitä esiintyy yleisimmin sähkömagneettisissa kentissä, jotka kohdistavat hiukkasiin jonkinlaista fyysistä voimaa. Voima saa hiukkaset liikkumaan, mikä johtaa sähkövaraukseen.
Elektroniikka käyttää kapasitanssia peruskomponenttina. Puolijohteina tunnetut laitteet auttavat elektronien virtausta ei -metallisista materiaaleista valmistettujen johtimien läpi. Ne toimivat muiden elektronisten laitteiden, erityisesti kondensaattoreiden, kanssa, jotta virtaus toimisi ja ohjaisi suurta osaa komponentteja.
Kondensaattorit ovat tärkein komponentti, joka hyödyntää sähkövarausta. Nämä ovat olennaisesti johtopari, joka sisältää liikkuvaa sähkövarausta, joka on erotettu eristeellä tai eristimellä. Jotta sähkökenttä olisi läsnä eristimen sisällä, kunkin johtimen jännitteen välillä on oltava ero – tätä kutsutaan potentiaalieroksi. Kun energiaa varastoidaan, johtimien väliin muodostuu mekaaninen voima. Tämä on yleisintä litteiden ja kapeasti erotettujen johtimien välillä.
Kun kaksi kondensaattoria asetetaan lähelle toisiaan tietyn ajan, ne luovat vaikutuksen, joka tunnetaan nimellä “hajakapasitanssi”. Tämä tarkoittaa, että sähkövaraus menettää osan signaalistaan ja alkaa vuotaa eristettyjen virtojen sisällä. Vaikutus on haitallinen suurtaajuisten virtojen asianmukaisen toiminnan kannalta.
Itsekapasitanssia on käytettävä myös useissa sähkölaitteissa. Tämä tapahtuu lisäämällä sähkövarausta määrällä, joka tarvitaan potentiaalin nostamiseen yhdellä voltilla. Yksi tapa sallia tämän tapahtua on sijoittaa ontto johtava pallo johtimen väliin, mikä saa kondensaattorin säätelemään itseään sähkövarauksen suhteen.
Kapasitanssia pidetään yleensä induktanssin käänteisenä, käsite vastustaa virran muutosta. Molemmat ilmiöt voidaan mitata korvaamalla kunkin yhtälön jännite ja virtaluku vastaavalla mittauksella. Samalla tavalla induktori kompensoi kondensaattorin toiminnan.
Sähkövarauksen pito mitataan faradeina. Tämä on sähkövarauspotentiaalin määrä, joka voi muuttaa yhden voltin kondensaattorin sisällä. Se mittaa myös sähkövarauksen määrän, joka voidaan siirtää tasaisella virralla sekunnissa.
Kapasitanssin käsite syntyi ensimmäisen kerran vuonna 1861 James Clerk Maxwellin toimesta. Hän keksi siirtymävirran käsitteen, joka on sähkömagneettisen kentän muutosnopeus. Maxwell ymmärsi eristeiden käsitteet ja kuinka sähkö kulki niiden läpi sekä kuinka sähkömoottorivoima tuottaisi osiensa polarisaatiotilan.