Mikä on karakterisointi?

Karakterisointi on prosessi, jossa tarinankertoja välittää tietoa hahmosta tarinan yleisölle. Tämä voidaan tehdä useilla tavoilla, ja se yleensä antaa yleisölle mahdollisuuden ymmärtää paremmin tarinan hahmoja. Suora karakterisointi on kuvaavien sanojen käyttö kuvatakseen hahmoa suoraan lukijalle tai yleisölle. Tämä on ristiriidassa epäsuoran karakterisoinnin kanssa, jossa kirjailija tai muu tarinankertoja käyttää hahmon toimintoja, ulkonäköä ja muita elementtejä paljastaakseen hänestä tiedot yleisölle.

Tarinankerronnan osana vahva luonnehdinta on yksi kirjoittajan kehittämän tarinan tärkeimmistä puolista. Hahmon tietojen välittämiseen voidaan käyttää erilaisia ​​menetelmiä, ja menetelmät riippuvat usein tarinankertojan tyylistä ja tarinan välineestä. Esimerkiksi elokuvissa, televisiossa ja sarjakuvissa on usein helppo näyttää paljon tietoa hahmoista suoraan yleisölle, koska he voivat itse nähdä hahmot. Tarinat tekstiympäristössä, kuten kirjat ja radio, ovat hieman erilaisia, koska sanoja on käytettävä hahmojen tietojen ilmaisemiseen.

Suora karakterisointi on yleinen tapa, jolla tarinankertoja voi paljastaa tietoja hahmosta, vaikka kirjallisuudessa sitä pidetään usein näiden kahden menetelmän heikoimpana. Suora menetelmä käyttää kuvaavia sanoja, yleensä adjektiiveja, välittääkseen hahmotietoja lukijalle. Esimerkkejä tämän tyyppisistä luonnehdinnoista ovat “hermostunut kissa”, “yksi puhelias tyttö” ja “yliaktiivinen poika”. Kaikissa näissä esimerkeissä käytetään suoria kuvauksia – “hermostunut”, “puhelias” ja “yliaktiivinen” – kertomaan lukijalle hahmosta.

Vaikka tämäntyyppinen karakterisointi voi olla tehokasta, sitä pidetään usein heikompana tarinankerronnan muotona, ja monet kirjoittajat haluavat näyttää yksityiskohtia hahmosta lukijalle. Tämä voidaan tehdä eri tavoilla, yleensä käyttämällä hahmon ulkonäköä, tekoja tai sanoja. Lause, kuten “Mies käveli huoneen läpi nopeasti, löi kätensä baaria vasten ja huusi ääneen juomaan”, on esimerkki epäsuorasta luonnehdinnasta. Tässä lauseessa lukija voi selvästi nähdä, että mies on joku, jolla näyttää olevan kiire tai jolla ei ainakaan ole aikaa häiriötekijöille, ja hän voi olla järkyttynyt tai ainakin vastenmielinen. Kaikki nämä yksityiskohdat välitetään kuvaamalla miehen tekoja, ei sanomalla: ”Järkyttynyt mies oli kiireinen ja tilasi töykeästi juoman.”