Kauppasaarto on poliittinen askel, jonka yksi maa on toista vastaan. Yleisesti ottaen kauppasaartoa määräävä maa kieltää suurimman osan tai kaikki maansa ihmiset tekemästä liiketoimintaa sen maan kanssa, jota vastaan se on määrätty. Se voi jopa tarkoittaa, että määräävän maan kansalaisilta on kielletty vierailu kielletyssä maassa. Pohjimmiltaan kauppasaarto on strategia saada toinen maa joko tekemään jotain tai pidättäytymään tekemästä jotain.
Joidenkin kauppasaartojen tarkoituksena voi olla rangaistus hallitukselle, joka ei noudata lakeja, sopimuksia tai sopimuksia. Niitä kutsutaan joskus “taloudellisiksi pakotteiksi”. Se on yksi keino, jolla yksi maa voi pakottaa toiset tekemään yhteistyötä kansainvälisen oikeuden kanssa.
Ehkä yksi viime aikojen kuuluisimmista kauppasaartoista on se, että Yhdysvallat pitää Kuubaa. Saarto asetettiin siinä toivossa, että kaupan kieltäminen Kuuban kanssa heikentäisi maan taloutta siinä määrin, että Kuuba kaataisi Fidel Castron ja panisi täytäntöön demokraattisen hallituksen. Itse asiassa Kuuban kanssa käytävän kaupan kieltävä laki nimettiin uudelleen Kuuban demokratialaiksi vuonna 1992, vaikka alkuperäinen saarto alkoi vuonna 1962.
Kuuban demokratialain mukaan Yhdysvallat ei käy kauppaa Kuuban kanssa eikä salli kuubalaisten sijoittajien käyttää rahaa Yhdysvalloissa. Kuuballa vierailu tarkoittaa joko laitonta matkustamista tai erikoisluvan hankkimista vierailulle. Yhdysvaltojen poliittisten vierailijoiden on otettava huomioon Kuubassa käyttämänsä rahat, ja he voivat myös rajoittaa tietyn määrän menojaan päivässä. Tavaroiden ostaminen Kuubasta tai rahan lähettäminen Kuuban perheelle ja ystäville ei ole sallittua. Vaikka Kuuban taloutta on heikentänyt Yhdysvaltojen vuosikymmenien vanha kauppasaarto, se ei osoita merkkejä demokraattisen hallituksen toteuttamisesta.
Yhdysvalloissa toissijaiseen kauppasaartoon osallistuminen on kielletty. Tämä tapahtuu, kun maa yrittää pakottaa yrityksen liiketoimet kolmannen osapuolen kanssa. Esimerkkinä tästä voisi olla USA: n päätös painostaa yrityksiä olemaan käymättä kauppaa Israelin kanssa, koska Israel määräsi taloudellisia pakotteita minkä tahansa arabimaan kanssa tai vuorotellen Yhdysvaltojen pakottamaan yritykset olemaan tekemättä kauppaa maahan, johon Israel on pysäytti kaupan. Yritysten painostaminen toissijaisten kauppasaartojen muodostamiseen ei ole vain laitonta, vaan niistä on ilmoitettava.
Tämä ei tarkoita sitä, että useampi kuin yksi maa voi vahvistaa kauppasaarton. Itse asiassa maa, joka rikkoo kansainvälisiä lakeja, voi saada useita maita määräämään sille taloudellisia pakotteita. Kauppasaarto saavuttaa todennäköisemmin tavoitteensa, jos useat maat lopettavat taloudelliset suhteet maahan.
Useimpien maiden useimpien lakien mukaan on olemassa erityisiä aikoja, jolloin kauppasaartoa voidaan rikkoa. Maa voi silti tarjota apua tai apua luonnonkatastrofin sattuessa, tai se voi sponsoroida Punaisen Ristin kaltaisten järjestöjen toimia auttaakseen erittäin köyhiä tai lääketieteellistä apua tarvitsevia. Kuitenkin, kun kauppasaarto on olemassa, yksi maa ei koskaan luovuta rahaa toisen maan hallitukselle. Sen sijaan ne rahoittavat humanitaarisia ponnisteluja, jotka tavoittavat ihmiset suoraan, koska usein on epäilyksiä siitä, että rahojen antaminen hallitukselle saavuttaisi tai hyödyttäisi sen kansalaisia.