Kilpailulaki, joka tunnetaan myös kilpailulainsäädännönä, koostuu laeista, jotka säätelevät kilpailunvastaista toimintaa ja pyrkivät siten edistämään kilpailua markkinoilla. Euroopan unionin kilpailuoikeus ja Yhdysvaltojen kilpailulaki ovat tämän tyyppisen sääntelyn vaikutusvaltaisimmat järjestelmät. Hallitukset ovat aina pyrkineet hallitsemaan yritysten ja muiden yritysten käytäntöjä kansallisella tasolla, mutta 20 -luvulle mennessä kilpailulaista oli tullut kansainvälinen. Vastauksena globaaliin talouteen tuki- ja täytäntöönpanoverkostot ovat muodostuneet alueellisesti rajojen yli.
Useimmissa kilpailuoikeusjärjestelmissä on kolme pääelementtiä. Ensimmäinen kieltää kaikki sopimukset tai käytännöt, jotka rajoittavat yritysten välistä kilpailua ja vapaakauppaa. Kartellit tai yritykset, jotka työskentelevät salaisessa yhteistyössä ja tukahduttavat vapaata kauppaa, ovat usein tämän kilpailuoikeudellisen näkökohdan painopiste. Kartellin muodostumisen estäminen ei ole aina mahdollista, koska yritykset laittavat tällaisia sopimuksia harvoin paperille, mutta tämäntyyppinen laki pyrkii tunnistamaan ja purkamaan ne.
Yrityksen monopolin luomisen estäminen on toinen tämän tyyppisen lain tärkeä osa. Kilpailulainsäädännön tavoitteena on rajoittaa kilpailunvastaisia käytäntöjä, jotka voivat johtaa monopoliin, ja säännellä määräävässä asemassa olevia yrityksiä väärinkäyttämästä asemaansa. Tällaisia käytäntöjä voivat olla hintojen korotus ja saalistushinnoittelu.
Kolmas kilpailulainsäädännön osa on sulautumisten ja yritysostojen valvonta. Sulautuminen tai hankinta, joka voi uhata kilpailukykyisiä markkinoita, voidaan estää suoraan. Useimmissa tapauksissa suurten yritysten sulautuminen hyväksytään vain, jos osa liiketoiminnasta myydään tai jos toteutetaan muita toimenpiteitä, joilla varmistetaan jatkuva kilpailu markkinoilla.
Yksi vaikutusvaltaisimmista kilpailuoikeuden järjestelmistä on Yhdysvaltojen kilpailulaki. Jossain vaiheessa suuret yritykset käyttivät luottamuksia piilottaakseen liiketoimintansa yksityiskohdat, ja sen seurauksena luottamukset liittyivät monopoleihin. Vastauksena tähän kansan vapaata markkinataloutta koskevaan uhkaan liittohallitus hyväksyi Shermanin ja Claytonin lain. Näitä tiukkoja kilpailulakeja heikennettiin 1980-luvun puolivälistä lähtien, mutta ne ovat edelleen tärkeä väline kartelleja ja monopoleja vastaan.
Toinen tärkeä kilpailuoikeusjärjestelmä on Euroopan unioni. Markkinoiden ylläpitäminen ilman monia kaupan rajoituksia katsotaan riippuvaiseksi yritysten ja maiden välisestä kovasta kilpailusta. Tämä järjestelmä on kuvattu monissa artikkeleissa, jotka käsittelevät monopoleja, hintojen vahvistamista ja sulautumista. Seuraamukset, taloudelliset seuraamukset ja vankeusrangaistukset ovat kaikki mahdollisia rangaistuksia unionin kilpailulainsäädännön rikkomisesta.
Kansainväliset järjestöt ovat osallistuneet yhä enemmän kilpailuoikeuteen globaalin talouden kehittyessä. Yhdistyneiden kansakuntien kauppa- ja kehityskonferenssi perustettiin vuonna 1964, ja se on edelleen hallitseva kansainvälinen voima jäsenmaiden kauppa- ja investointiasioissa. Maailman kauppajärjestö on toinen järjestö, joka yrittää valvoa kansainvälistä kauppaa ja jolla on yli 150 jäsentä. Kansainväliset sopimukset muodostavat kansainvälisen kilpailuoikeuden ytimen.