Kolmas tapa on termi, jota käytetään kuvaamaan taloushallinnon hybridimuotoa, jossa yhdistyy joitain vapaamarkkinatalouden elementtejä ja joitakin komentotalouden elementtejä. Kolmas tie on pohjimmiltaan centristinen filosofia, joka löytää keskitien kapitalismin ja sosialismin välillä. Monet kolmannen tien kannattajat pitävät sitä askeleena eteenpäin sekä markkinoiden liberalismista että demokraattisesta sosialismista ottamalla molempien parhaat elementit täysin ainutlaatuisen järjestelmän luomiseksi.
Kolmas tapa on 1980 -luvulta lähtien toteutettu laajalti länsimaissa aiempaa laajemmin. Sosialisoituja järjestelmiä on otettu käyttöön tai laajennettu monissa maissa, ja samalla vapaiden markkinoiden politiikkaa on jatkettu markkinoiden avaamiseksi. Yleensä kolmas tie saa yleisöltä laajaa tukea, koska sen tavoitteena on suojella monia rajoittamattoman kapitalismin edustamia taloudellisia ihanteita samalla kun se tarjoaa silti turvaverkkoja niille, jotka kohtaavat vaikeita aikoja.
Monet sekä sosialismin että kapitalismin kiihkeimmistä kannattajista eivät pidä kolmannesta tiestä, mutta pitävät sitä epäonnistumisena kummankaan järjestelmän noudattamisessa. Vahvat demokraattisen sosialismin kannattajat pitävät sen vapaamarkkinapolitiikkaa hyväksyttävänä, ja he näkevät sen usein tiettyjen sosiaalistettujen järjestelmien avulla väestön rauhoittamiseksi ilman, että ryhdytään todella tarpeellisiin laajamittaisiin muutoksiin järjestelmän uudistamiseksi. Samaan aikaan vahvat vapaiden markkinoiden kannattajat pitävät kolmannen tien sisältämiä sosiaalistettuja järjestelmiä heikentämässä laajempaa laissez-faire -kapitalismia.
Lähes 19 -luvun lopulla paavi Pius XI kehotti kolmatta tapaa löytää yhteinen kanta aikakauden ristiriitaisten sosialististen ja kapitalististen järjestelmien välillä. Toisen internationaalin jälkeen kapitalismin ja sosialismin välinen taistelu näytti lähestyvän eräänlaista kiehumispistettä, ja kolmas tapa tarjosi keinon tilanteen purkamiseen. 20-luvun alussa monet hallitukset alkoivat toteuttaa kolmannen tien ohjelmia, mukaan lukien sekä Yhdysvaltojen kaltaisten maiden progressiiviset liikkeet Rooseveltin alaisuudessa että Espanjan ja Italian kaltaisten maiden fasistiset hallitukset.
Toisen maailmansodan jälkeen kapitalismi oli nouseva filosofia, ja vaikka kolmas tie pysyi elinkelpoisena talousliikkeenä, sillä oli paljon vähemmän höyryä kuin aiemmin. Tämä piti paikkansa, kunnes vasemmistolaiset hallitukset alkoivat nousta kaikkialle Eurooppaan, mikä pahensi Berliinin muurin kaatumista. Sosialististen ideologioiden alkaessa valloittaa perinteisiä kapitalistisia linnakkeita, vahvat vapaamarkkinafilosofiat, joita johtajat, kuten Ronald Reagan ja Margaret Thatcher, joutuivat löytämään tavan edetä. Kolmas tapa tarjosi kompromissin, joka voisi tuoda hallitukseen vasemmiston keskustalaisia jäseniä samalla kun se pyrki läpi yksityistämisen, globalisaation ja sääntelyn purkamisen.
Kolmannen tien peruslähtökohta on ottaa kakku ja syödä sekin. Ajatuksena on, että hallitus voi jatkaa eteenpäinpanoa uusliberaalien ihanteiden kanssa, kasvattaa taloutta, lisätä vaurauden luomista, siirtää aiemmin julkisia omistuksia yksityiselle sektorille, mutta samalla se voi tarjota runsaasti suojaa kansalaisilleen, niin, että sosiaalisen oikeudenmukaisuuden tarpeet tyydytetään edelleen.