Konnotaatio kirjallisuudessa tapahtuu, kun käytetty kieli osoittaa emotionaalisen tai empaattisen ulottuvuuden sanan tai idean kirjaimelliselle merkitykselle. Konnotaatio on yksi kahdesta sanasta – konnotaatio ja denotaatio -, jotka kuvaavat kielen kannalta olennaista ominaisuutta. Denotaatio on sanan tai ilmauksen kirjaimellinen merkitys. Ei voida ottaa huomioon sanan tai ilmauksen merkityksellisiä seurauksia ymmärtämättä, mitä sana tai lause tarkoittaa kirjaimellisesti. Kirjallisuuden konnotaatio mahdollistaa kyseessä olevan ajatuksen syvemmän merkityksen.
Kirjallisuuden denotaation ja konnotaation välinen suhde mahdollistaa idiomien ja muiden puhehahmojen muodostumisen. Denotaatio tarjoaa sanan tai ilmauksen kirjaimellisen merkityksen. Esimerkiksi lause “omenan purema” tarkoittaa kirjaimellisesti yhtä puremista yhdestä hedelmäpalasta. Ilmauksen ”omenan purema” merkitys voi sisältää useita muita elementtejä, mukaan lukien raamatullinen tarina Aadamista ja Eevasta. Samoin omena voi olla elämän metafora ja toiminnan purema, jolloin lause tarkoittaa “elä elämää täysillä” tai “tartu päivään”.
Kirjallisuuden konnotaatio tarjoaa perustan metaforille, vertaukselle ja muille abstrakteille kielellisille rakenteille. Ilman tapaa antaa ideoille merkitystä kirjaimellisuuden ulkopuolella ei olisi mitään tapaa verrata abstrakteja ja konkreettisia käsitteitä. Konnotaatio on osa kielitieteen tutkimusta, nimeltään semiotiikka. Semiotiikka on tutkimus symboleista, joiden avulla ihmiset voivat kommunikoida kielestä tai kulttuurista riippumatta. Kaikki sanat millä tahansa kielellä ovat metaforia, ja konnotaatio antaa metaforalle laajemman merkityksen.
Kirjallisuudessa on lukuisia esimerkkejä konnotaatiosta. Esimerkiksi Thomas Wolfen kuuluisassa lainauksessa ”Et voi mennä takaisin kotiin” sana ”koti” merkitsee paljon muuta kuin talon tai jopa kodin kirjaimellinen tulkinta. Lainauksessa tarkoitettu “koti” viittaa menneisyyteen, “kotiin”, jossa henkilö on kasvanut. Lauseen harkitseminen riistää siltä kaiken emotionaalisen painon ja merkityksen.
Miltonin kadonneessa paratiisissa monimutkaisempi konnotatiivinen merkitys johdetaan kreikkalaisten ja roomalaisten mytologisten muotojen ja käsitteiden käytöstä, mukaan lukien itse runon muoto. Eeppisenä runona Lost Paradise -muoto viittaa siihen, että tarina on itsessään myytti jossain mielessä. Kreikkalainen ja roomalainen mytologia keskittyi korkeimpaan jumalallisuuteen sekä inspiraation että aiheen suhteen. Miltonin tarkoituksena vedota tähän konnotaatioon muodon kautta on antaa kertomukselle syvempi ulottuvuus kuin itse kirjaimellinen tarina. Sellaisenaan konnotaatiota ei tarvitse välittää sanoilla, se voidaan luoda myös erilaisten kirjallisten elementtien avulla.