Konsertto orkesterille on musiikkiteos, jossa eri instrumentit tai soitinryhmät soittavat kappaleita vuoropuhelussa koko orkesterin kanssa. Erityisesti tällä tavalla toimivat instrumentit voivat vaihdella teoksesta toiseen, ja eri instrumentit voivat ottaa vallan työn eri osissa. Konsertto orkesterille on erilainen kuin tavanomainen konserton konsepti, jossa on yksi instrumentti – kuten oboe tai klarinetti – joka käy vuoropuhelua orkesterin kanssa koko teoksen ajan. Säveltäjät eivät ole käyttäneet tätä musiikkimuotoa kovin usein, mutta 20 -luvulla kirjoitettiin merkittäviä esimerkkejä tästä muodosta.
Teoksia orkesterikonserton muodossa ovat kirjoittaneet eri säveltäjät 20 -luvulla, mukaan lukien Paul Hindemith ja Leonard Bernstein. Tunnetuin esimerkki tästä muodosta on Bela Bartokin kirjoittama vuonna 1943. Konsertto on säveltäjän usein käyttämässä kaarimuodossa, jossa vastakkaiset liikkeet ovat symmetrisiä. esimerkiksi ensimmäisellä ja viimeisellä liikkeellä on joitain samanlaisia piirteitä. Konserton muoto näkyy koko teoksessa, ja toisessa osassa soittimille, kuten fagotille, annetaan kappaleita itselleen. Teoksen muissa osissa soittimet, kuten puupuhallin tai jouset, aloittavat vuoropuhelun orkesterin kanssa.
Muoto, jossa konsertti orkesterille on kirjoitettu, vaihtelee suuresti teoksesta toiseen. Bartok kirjoitti teoksensa kaarimuodossa viidessä erässä, kun taas Bernstein kirjoitti teoksensa kahdessa erässä. Thea Musgraven teos on kirjoitettu viidellä toisiinsa liittyvällä osalla, ja se muodostaa vastakkainasettelun sooloinstrumenttien ja orkesterin välillä. 21. vuosisadan ensimmäisellä vuosikymmenellä Christopher Rouse kirjoitti konserton orkesterille kahdessa yleisessä osassa, joista jokainen sisälsi omat liikkeensä ja antoi jokaiselle solistille mahdollisuuden soittaa lyyrinen tai virtuoosikohta.
Konsertto orkesterille eroaa barokkikauden sinfonia concertantesta. Vaikka tässä musiikillisessa muodossa käytettiin myös useita soittimia, toisin kuin koko yhtye, konsertto orkesterille ei käytä samoja konserttisoitinryhmiä koko teoksen aikana. Joissakin klassisen ja myöhempien aikojen sinfonioissa on myös sooloinstrumentteja joissakin kohdissa; orkesterikonsertossa on kuitenkin tällaisia kohtia koko teoksessa ja erottamaton piirre teoksessa.