Kontrastinen kielitiede pyrkii tutkimaan ja selittämään mitä tahansa kahta kieltä. Tämä sisältää luettelon eroista ja yhtäläisyyksistä niiden välillä. Kontrastivista kielitiedettä on kutsuttu myös differentiaalikielitiedeksi, ja se on vertailevan kielitieteen osa, jonka erottaa tutkimalla vain kahta kieltä kerrallaan.
Tämä alue tutkii kieliä selvittääkseen, miten ne kehittyivät samalla tavalla ja mihin muihin kieliin ne liittyvät historiallisesti. Esimerkiksi vertailevat unkarinkieliset kielelliset tutkimukset osoittavat varhaisimmat yhteytensä kiinaan ja koreaan, miten mongolia, turkki ja muut kielet vaikuttivat siihen, kun madjarit muuttivat länteen Siperian halki ja lopulta Eurooppaan. Tällaiset tutkimukset ovat myös osoittaneet, miten ja milloin unkari erosi lähimmästä kielikumppanistaan, suomalais-virosta.
Vertailevan kielitieteen ja siten myös kontrastikielitieteen alaryhmiä on monia, koska ne käyttävät samanlaisia tekniikoita. Kurinalaisuus on perinteisesti jaettu kahteen pääryhmään: yleinen vertaileva kielitiede ja erikoistunut vertaileva kielitiede. Yleinen vertaileva kielitiede on jaettu kuvaavaan, typologiseen ja historialliseen kielitieteeseen, kun taas erikoistunut vertaileva kielitiede on jaettu yleiseen vertailevaan kielelliseen teoriaan ja alueelliseen kielitieteeseen.
Kielellisen kosketuksen teoria tulee tärkeämmäksi kontrastisten lingvististen tutkimusten aikana. Siinä tarkastellaan kahden kielen suhdetta. Kaikki kontrastikielitieteen opiskellut kielet eivät ole sukua tai ovat olleet yhteydessä toisiinsa, mutta sen avulla kielitieteilijä voi tarkastella mahdollisia muutoksia, joita kieli on vaikuttanut toiseen, kuten siirtoja ja häiriöitä. Tätä kutsutaan kaksikielisyyden teoriaksi ja se sisältää kreolien luomisen ja käännöksen.
Sekä vertaileva että vastakkainen kielitiede tarkastelevat kielen samankaltaisia alueita. Tämä sisältää kielen sanaston tai sanat ja sen, miten sanat vaikuttavat niiden monistamiseen tai taivuttamiseen. He tutkivat myös, miten kieli käyttää syntaksia lauseiden muodostamiseen, kielioppia sanojen ja lauseiden järjestämiseen, fonologiaa ja myös sitä, miten kulttuuri luo ilmauksia.
Kontrastinen kielitiede kehitettiin ensimmäisen kerran 1950 -luvulla. Se perustui kielellisen strukturalismin ideoihin, eikä se alun perin ollut tarkoitettu kielten opiskeluun vaan vieraiden kielten opettajien auttamiseen. Tämän tavoitteen tarkoituksena oli helpottaa toisen kielen oppimisen ymmärtämistä ja sen tehokkaimpaa opettamista. Kontrastinen kielitiede johti 1970-luvulla laajamittaisiin kieliprojekteihin kaikkialla Euroopassa ennen siirtymistään akateemiseen maailmaan.
Kontrastikielitieteen tutkimuksessa noudatetaan neljää perusmenettelyä. Ensimmäinen on tunnistaa kaksi tutkittavaa kieltä. Toinen vaatii täydellisen kuvauksen kunkin kielen ominaisuuksista. Kolmanneksi tutkija etsii rinnakkaisuutta; siteitä kahden kielen välillä. Neljännessä tutkija vertaa kahta kieltä nähdäkseen, miten ne vastaavat toisiaan.