Kotimainen kumppanisopimus on lähinnä sopimus, jossa vahvistetaan jokaisen suhteessa olevan henkilön oikeudet ja velvollisuudet sekä kehitetään oikeudellisesti sitova tapa jakaa kustannukset, rahoitustilit, tulot tai muu henkilökohtainen omaisuus. Aikana, jolloin on käyty paljon keskustelua samaa sukupuolta olevien avioliittoa hakevien henkilöiden oikeuksista, termi “kotikumppanisopimus” on joskus tullut yksinomaan samaa sukupuolta oleville pareille. Tosiasia on, että kahden naimattoman aikuisen välillä voidaan tehdä kotikumppanisopimus riippumatta siitä, ovatko he samaa tai vastakkaista sukupuolta. Jos kotimainen kumppanisopimus luodaan tehokkaasti, se voi tarjota kaikki avioliiton edut, paitsi vain kansallisen hallituksen myöntämät edut, kuten veroetut, eläkkeet ja muut omaisuus- tai testamenttiasiat.
Tämäntyyppinen sopimus voi myös tarjota keinon aviopareille tyypillisesti varattuihin oikeuksiin, kuten eläviin testamentteihin tai haluhaluihin. Tällaisella sopimuksella on sama juridinen painoarvo kuin vuokrasopimuksella. Kotimaisen kumppanisopimuksen rikkomukset voidaan saattaa tuomioistuimen käsiteltäväksi sopimusrikkomuksina. Yhdysvalloissa asia saatettiin ensimmäisen kerran kansainväliseen vaiheeseen vuonna 1976, jolloin Kalifornian korkein oikeus käsitteli Marvin v.
Perusmuodossaan kotimainen kumppanuussopimus voi tarjota oikeudellisesti sitovan kehyksen naimattomille pareille tai jopa kämppäkavereille. Tällaisen sopimuksen ehtoihin voisi sisältyä kunkin kumppanin maksama prosenttiosuus kotitalouskustannuksista, voisivatko kumppanit omistaa yhdessä ja siten olla yhteisvastuussa rahoitustilistä, ja millä tavoin kaikki kumppanuuden aikana saadut omaisuudet jaettaisiin sen päätyttyä. Kotipartnerisopimuksia etsivät usein parit, jotka ovat sitoutuneet pitkäaikaisiin parisuhteisiin, joissa avioerolainsäädäntö ei tarjoaisi suojaa sitä vastaan, että toinen kumppani käyttää hyväkseen toista taloudellisesti.
Kotimaiset kumppanuuslait ovat vaihdelleet osavaltioittain Yhdysvalloissa, ja ne keskittyvät yleensä sairausvakuutuksiin ja sairaalakäynteihin. Vuodesta 2011 lähtien kymmenen valtiota tarjosi jonkinlaista rajoitettua oikeutta kotimaisen kumppanisopimuksen mukaisesti, kun taas viisi tarjoutui samaa sukupuolta olevien avioliittoihin. Lisäksi useat maat tarjosivat kansallisesti tunnustettuja kotimaisia kumppanuuksia. Kuten Yhdysvalloissa, kotimaisen kumppanisopimuksen antamat oikeudet vaihtelevat laajuudeltaan maasta toiseen. Se, että mikään kansallinen hallitus ei tunnusta kotimaisia kumppanuuksia, ei kuitenkaan mitätöi automaattisesti kotimaisen kumppanisopimuksen oikeudellista asemaa.