Köyhyysraja, jota kutsutaan myös köyhyysrajaksi, kuvaa tulon määrää, joka yksilöllä tai perheellä on oltava tietyn vähimmäistason ylläpitämiseksi. Köyhyysrajan laskeminen perustuu yleensä tarpeisiin, kuten asumis- ja ruokakustannuksiin. Kun otetaan huomioon tällaisten tuotteiden vaihtelevat kustannukset eri puolilla maailmaa, kynnys on asetettu merkittävästi eri tasoille eri maissa. Se vaihtelee myös perheolosuhteiden mukaan; se on esimerkiksi yksin asuvalle pienempi kuin yksinhuoltajaäidille, koska yksinhuoltajaäiti tarvitsee korkeammat tulot itsensä ja lapsensa toimeentuloon.
Köyhyyden kynnysarvon olemassaoloon on monia syitä. Yksinkertaisimmin se mahdollistaa tilastollisen analyysin väestön hyvinvoinnista ja voi tarjota arvokkaan taloudellisen mittauksen kansakunnan taloudesta. Käytännössä köyhyysrajan mittauksia käytetään usein tukikelpoisuuden määrittämiseen eri valtion tukiohjelmissa, erityisesti lapsille. Joidenkin hallitusten aikana esimerkiksi köyhyysrajalla tai sen lähellä olevat henkilöt voivat saada valtion työtukea tai tuettua oikeusapua. Köyhyysrajalla tai sen läheisyydessä asuvien perheiden lapset voivat myös osallistua valtion tukemiin kouluohjelmiin tai saada erityisiä valtion sairausvakuutuksia.
Erillistä köyhyysrajaa, erityisesti mitä tulee avun saamiseen eri muodoissa, on joskus arvosteltu. Monet väittävät, että se, joka ansaitsee hieman enemmän kuin köyhyysaste, ei itse asiassa ole merkittävästi paremmassa tilassa kuin sen alapuolella. Toisen mutta ei toisen merkitseminen köyhäksi ei ole järkevää, kun heillä molemmilla on todennäköisesti hyvin samanlainen elämänlaatu.
Vaikka köyhyysraja vaihtelee hintojen ja tarvekäsitysten mukaan eri paikoissa, “absoluuttisen köyhyyden” määritelmä on riippumaton näistä huolenaiheista. Absoluuttisen köyhyyden tilassa olevalla henkilöllä ei ole resursseja hankkia vähimmäistasoa ruokaa, vaatteita, suojaa, terveydenhuoltoa ja muita terveyden ylläpitämiseen tarvittavia resursseja. Absoluuttisen köyhyyden kynnystä olisi lähinnä tarkasteltava yksinomaan sen perusteella, onko henkilö kykenevä kuluttamaan nämä tarpeet missä tahansa sosioekonomisessa tilassa. Tämän määritelmän mukaan kehitysmaiden köyhyyden ei pitäisi olla erilainen kuin kehittyneemmän maan köyhyys. Kummassakin tilanteessa yksilöstä puuttuu resursseja saadakseen vähimmäisresurssit itsensä ylläpitämiseen.