Kuluttajan yksityisyys on kuluttajan oikeus pitää henkilötiedot yksityisinä eikä julkisina. Tämä on kiistanalainen kysymys 21. vuosisadalla, jolloin tekniikan kehitys on tehnyt kannattavaksi ja yleiseksi harjoittaa kaikenlaista liiketoimintaa tietokoneiden ja Internetin kautta. Monissa maissa on kuluttajan yksityisyyttä koskevia perussääntöjä, mutta kuluttajan tehtävänä on varmistaa, että tietoja jaetaan mahdollisimman varovasti.
Vuosisatojen ajan kuluttajien yksityisyys oli vähäistä, koska harvat talousjärjestelmät turvautuivat tiliin ja henkilötietoihin. 19 -luvun loppuun asti suurin osa asioista tapahtui vaihto- tai käteisjärjestelmien kautta, joihin sisältyi minimaalinen yksityisten tietojen jakaminen. Pankkiirit toimivat kuitenkin tiukkojen yksityisyyslakien mukaisesti varakkaiden asiakkaidensa luottamuksen ja tapojen säilyttämiseksi. Yksityisyyden suojaa koskevat pankkilainsäädännöt ovat vanhimpia sääntöjä, jotka noudattavat kuluttajan oikeutta tietynlaiseen yksityisyyteen.
Nykyaikainen tekniikka on kuitenkin johtanut vallankumoukseen tunnistus- ja tapahtumien numeroissa. Keskivertokuluttajalla voi olla erilaisia yksityisiä tunnistuskeinoja, kuten puhelinnumeroita, valtion henkilöllisyystodistuksia, ajokortteja ja pankkikortteja, joissa kaikissa käytetään omia numeroita ja yksityisiä tietoja. Koska on tullut yleisemmäksi, että ihmiset tunnistetaan ja heille myönnetään luotto tai hankinta tämän tunnistetiedon perusteella, ei konkreettisen aineen, kuten käteisen tai henkilökohtaisen tunnistamisen, perusteella, yksityisten tietojen arvo ja siten kuluttajien yksityisyyden merkitys ovat lisääntyneet valtavasti.
Monissa maissa on lakeja, jotka tarjoavat jonkin verran suojaa yksityisille tiedoille. Esimerkiksi monissa maissa on laitonta kenenkään salata puhelinta ilman lupaa. Liittovaltion lait, kuten Yhdysvaltoihin perustuva vuoden 1974 yksityisyyslaki ja Kanadassa sijaitseva henkilötietojen suojaa ja sähköisiä asiakirjoja koskeva laki, estävät hallitusta ja hallituksen säätelemiä organisaatioita paljastamasta yksityisiä tietoja. Näillä ja vastaavilla laeilla yritetään myös säännellä tietojen julkistamista yksityisellä sektorilla, kuten yritysten, jotka myyvät yhteystietoja kolmansien osapuolten yrityksille.
Valitettavasti lait ja määräykset eivät aina voi taata kuluttajien yksityisyyttä. Monet kansalliset yksityisyyden suojaa koskevat lait vaativat itse asiassa virastoja julkistamaan tietosuojakäytäntönsä, mutta ne eivät aina voi säännellä itse käytäntöjä. Jotta ymmärrettäisiin täysin, mitä yritys voi tehdä ja mitä ei voida tehdä yksityisten tietojen kanssa, kuluttajien on luettava kaikki yksityisyydensuojaa koskevat yksityiskohdat ja kuultava tarvittaessa sovellettavia lakeja.